Luis Gispert

Brooklyniin asettautunut taiteilija on kohta kahdenkymmenen vuoden aikana keskittynyt kuvaamaan luokkajakoa Amerikassa valokuvien, veistosten ja videon välityksellä. Luis Gispert syntyi Jersey Cityssä ja varttui kuubalaisessa siirtokunnassa Miamissa. Taiteessaan hän punoo yhteen kielikuvia sekä taidehistoriasta että populaarikulttuurista, Eileen Grayn pöydistä Louis Vuittonin käsilaukku-jäljitelmiin, jotka symboloivat erilaisia käsityksiä ylellisyydestä.


Heikki Marila

Kun Heikki Marila kymmenisen vuotta sitten maalasi sarjan pienten teollisuuskaupunkien karttoja, hän huomasi, että oikeastaan mikä tahansa kuva kelpaa maalauksen aiheeksi. Maalauksessa on aina monta tasoa, eikä sen kuva-aiheen tarvitse osua yhteen sen sisällön kanssa. Miten jokin asia on ilmaistu maalauksessa, on Marilalle vähintään yhtä tärkeää kuin se mitä teos esittää.


Tommi Toija

Tommi Toija käsittelee teoksissaan ihmisyyden ja olemassaolon kysymyksiä. Hän näyttää ihmisen paljaimmillaan, toiveineen ja pelkoineen, mutta usein myös hieman huvittavana, hauraana ja haavoittuvana.


Jenni Vakkilainen

Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuneen kuvataiteilija Jenni Vakkilaisen (s. 1984) teoksissa abstraktit muodot herättävät toisinaan ajatuksia maisemista – joko kuvitteellisista tai todellisista. Pastellisävyjen ja murrettujen värien käyttö on keskeistä Vakkilaisen teoksissa, joissa herkulliset värit ja herkät, mutta päättäväiset siveltimenvedot vievät katsojan uusiin mielikuvituksellisiin maisemiin.


Viljami Heinonen

Viljami Heinonen on dystopian maalari. Hänen dramaattiset teoksensa ovat täynnä näkyvää väkivaltaa ja väkivallan uhkaa, hätää ja konfliktitilanteita. Hän onnistuu tiivistämään teoksiinsa monia pelon ja turvattomuuden tuntoja, jotka esimerkiksi uutisten kautta tunkeutuvat meidän arkeemme, vaikka emme niiden aiheuttajia itse kohtaisikaan.


Fabian Marcaccio

Fabian Marcaccio antaa meille Frankensteinin, zombie-formalismin aikakautena. Hänen maalauksensa eivät yksinkertaisesti uudelleen asuta kielikuvia eikä sanavarastoja historian abstrakteista maalauksista. Abstraktit teokset koostuvat ikään kuin palasista, jotka samalla mobilisoivat teoksia. New Yorkissa työskentelevä argentiinalais-italialainen taitelija on pitkään reagoinut maalaustaiteen oletettuun häviämiseen, tehden aktiivisia yhdistelmäteoksia maalaustaiteen laajennetulla kentällä.