RASKASTA JOULUA

Raskasta Joulua suurella sydämellä


Logomon käytävillä kajahtaa hevi, kun Raskasta Joulua -kiertueen harjoitukset alkavat. Ilmassa on savua, välkkyviä valotehosteita ja ympäriinsä kulkevia tummiin pukeutuneita roudareita – mutta myös ripaus joulun tuntua. Joukko logomolaisia on saanut tilaisuuden tulla seuraamaan rock-tähtien harjoituksia livenä.

 Raskasta Joulua -ilmiö on taivaltanut kunnioitettavan matkan suomalaisessa hevimusiikkiskenessä. Alkuvuosien kapakkakeikat ovat vaihtuneet loppuunmyytyihin konserttisalikiertueisiin, ja hevisovitukset tunnetuista joululauluista ovat vakiintuneet kiinteäksi osaksi monen suomalaisen jouluperinteitä.

Nyt kahdettatoista kertaa kiertueelle lähtevä produktio on bändin kapellimestarin ja isähahmon Erkka Korhosen ehdoton lempilapsi ja kokopäivätyö. Kipinä heviversioituihin joululauluihin syntyi yli kymmenen vuotta sitten, kun Korhonen kuuli yhdysvaltalaisen Trans-Siberian Orchestran kappaleita; klassista musiikkia rock-kokoonpanolla.

”Mietin, että miksei tämäntyyppinen idea voisi toimia Suomessakin”, muistelee Korhonen. Korhonen ei omien sanojensa mukaan ’tuntenut siihen aikaan ketään’, mutta eri tuttujen kautta idea esiteltiin Nightwishin basisti-laulajalle Marco Hietalalle. Loppu on historiaa. Isosta unelmasta tuli totta.

Tänä vuonna kiertue kattaa yhteensä 34 konserttia, joista moni on myyty täyteen. Edellisen Raskasta Joulua -spektaakkelin näki livenä 26 000 ihmistä, ja tämä vuosi näyttää vähintään yhtä menestyksekkäältä.

”Hevimusiikissa on tietynlainen suo, kuokka ja Jussi -asenne, joka kolahtaa hyvin suomalaiseen mielenlaatuun. Nyt meillä on käytännössä jo kolme sukupolvea hevimusiikin parissa kasvaneita, joten ei voi enää puhua marginaalimusiikista.”

Raskaammat joulusoundit tuntuvatkin kolahtavan joka ikäryhmään. Yleisö on vuosien varrella kasvanut ja muuttanut muotoaan. Naiset, lapset ja iäkkäämmätkin katsojat ovat löytäneet metallinsävyisen joulun ilosanoman.

”Sitä mukaa, kun klubeilta on siirrytty Suomen parhaisiin konserttisaleihin, on fanikuntakin laajentunut. Sosiaalisessa mediassa suurin seuraajaryhmämme on 25–44-vuotiaat naiset. Tämä on mahtavaa, sillä juuri naiset ottavat keikoille usein mukaan perheen tai kaveriporukan”.

Uusi huippukiinnitys tämänvuotiseen kokoonpanoon on hollantilainen, myöskin Nightwishin riveistä nouseva Floor Jansen.

Sylvian joululaulun sanoma puhuttelee maailman kansalaista

”Niin sekopäinen idea, että oli pakko tulla mukaan. Kutkutti tarpeeksi huumoriani, mutta alusta lähtien tätä on tehty ammatillisella ylpeydellä ja suurella sydämellä”, kertoo Marco Hietala. Hevi-ikoni tunnustaa yllättyneensä suosiosta.

”Selvästi tämä täytti jonkun tyhjiön, jota emme itse edes tienneet olevan olemassa.”

Hevimusiikki ja kristillinen sanoma eivät usein kulje käsi kädessä, eikä tässäkään tapauksessa sanoituksia tarvitse ottaa liian vakavasti.

”Itsekin olen kirkosta eronnut, ja suhtaudun kriittisesti uskontoihin. En silti närkästy joululaulujen sanoituksista – nämä ovat minulle yhtä fantastisia tarinoita kuin Manowarin sotaisista muinaislegendoista kertovat biisit”, Hietala naurahtaa.

Hietala ravistelee jouluklassikoita uuteen uskoon, mutta tekee sen äärimmäisen kunnioittavalla asenteella.

”Joillakin joululauluilla, tai ainakin niiden sanoituksilla, on toista sataa vuotta vanha historia. Tässä käydään todellisen vanhan liiton traditiota vastaan.”

Omaksi joululaulusuosikikseen Hietala sanoo hetken pohdinnan jälkeen Sylvian joululaulun.

”Tekstissä on vahva maanpakoaspekti ja kaipuu kotiin, johon meikäläinen paljon maailmaa kiertäneenä voi samaistua. Olen viettänyt yöni kaiken maailman hotellien nurkissa ja vierailla mailla, kun täällä Suomessa on lumi maassa.”

Joulu on herkistymisen aikaa, jolloin itse kukin pysähtyy miettimään maailman tilaa. Mitä erityisesti tänä jouluna maailma tarvitsee?

”Elämme maailmassa, joka on vahvassa murroksessa. Lähi-itä, Ukraina, USA:n vaalit… On ilmiselvää, että vanha politiikka perustuu ideologioihin, joilla ei ole enää tilaa tässä maailmassa. Internetin myötä ihmisten tietämys kasvaa jatkuvasti, ja se muuttaa maailmaa onneksi kokoajan.”

”Se, että luulee tietävänsä, mikä on absoluuttisesti oikein, on lähtökohtaisesti militantti ajatustapa. Jos pelkäämme vaikka muslimipakolaisia, kannattaa tutkiskella peiliin ja pohtia omaa historiaamme.”

Kun Raskasta Joulua -kiertue on taputeltu kasaan, heviperheen jäsenet hajaantuvat kukin tahoilleen joulun viettoon. Hietalakin vetäytyy Itä-Suomeen kotikonnuilleen.

”Olen jo varmuuden vuoksi selvitellyt, missä päin Kuopiota on orpojen rokkareiden joulukokoontuminen, niin ei tarvitse yksin joulua viettää”, Hietala hörähtää.

Raskasta Joulua -konsertti Logomossa 16.12. Lisätietoja: http://www.logomo.fi/fi/tapahtumat/tapahtumat/raskasta-joulua1/