KAVI – BULLITT

Ma 12.3.2018

 

Move 2

Ovet aukeavat: 18.30

Elokuva alkaa: 19.00

Kesto: 114 min

Ikäraja: K16

Liput: 5 €

 

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisätiedot: https://kavi.fi/fi/ohjelmisto/aluesarjat/turku

 

Bullitt Yhdysvallat 1968. Tuotantoyhtiö: Solar Productions, Warner Bros. Tuottaja: Philip D’Antoni. Tuotannonjohto: Robert E. Relyea. Tuotantopäällikkö: Jack N. Reddish.  Ohjaus: Peter Yates. Apulaisohjaaja: Tim Zinnemann, Daisy Gerber. Käsikirjoitus: Alan R. Trustman, Harry Kleiner – Robert L. Fish [oik Robert L. Pike] romaanin Mute Witness (1963, suom. Lahjottu todistaja) pohjalta. Kuvaus: William A. Fraker. Lavastus: Albert Brenner (art dir.), Ralph S. Hurst (set deco.) Philip Abrahamson (set deco.). Puvustus: Theadora van Runkle, Alan Levine.  Erikoistehosteet: Sass Bedig. Musiikki: Lalo Schfrin. Ääni: John Kean. Pääosissa: Steve McQueen (Frank Bullitt), Robert Vaughn (Walter Chalmers), Jacqueline Bisset (Cathy), Don Gordon (Delgetti), Robert Duvall (Weissberg), Simon Oakland (Bennett), Norman Fell (Baker), Carl Reindel (Stanton), Felice Orlandi (Renick), Par Renella (Johnny Ross), George Stanford Brown (Dr Willard), Justin Tarr, Vic Tayback, Paul Genge, Ed Peck, Robert Lipton, John Aprea, Al Checco, Bill Hickman. Ensi-ilta: 17.1.1969  Boston – televisioesitykset 26.8. 1985 MTV1, 5.8.1993 TV2, 29.5.2004, 10.9.2005, 14.2.2009 MTV3, 27.3.2010 Yle Teema. Maahantuoja: Warner Bros. VET: 77174 – K15 – 114’24’’/ 3130 m.

Nicolas Vinding Refnin ylistetyn Drive-elokuvan myötä 1960-70 -lukujen kaahailuelokuvien parhaimmisto on noussut jälleen parrasvaloihin. Walter Hillin Keikkakuski (Driver, 1978), John Boormanin Tappajan jäljet (Point Blank, 1967), Sam Pekinpahin Pakotie (Getaway, 1972) ja erityisesti lajin aateliin kuuluva Peter Yatesin Bullitt muistetaan ruudin ja kuminkäryisestä toiminnastaan. Bullittin maine juontuu erityisesti San Franciscon mäkisiä katuja halkovasta pitkästä takaa-ajokohtauksesta ja McQueenin ärhäkästä Ford Mustangista.

Tammikuussa 2011 kuollut brittiohjaaja Peter Yates ei varsinaisesti ole kuulunut nimiohjaajien kärkikastiin, mutta hänen visionäärisyyttään ei voi ainakaan Bullittin tapauksessa kiistää. Genre-elokuvan muotista huolimatta Bullittilla on selviä yhtymäkohtia 1960-luvun lopun uuden Hollywoodin nuorekkuuteen ja kokeilevuuteen. Bullitt edelsi samoja henkilökohtaisen vapauden teemoja, ärhäkän menopelin tuomaa vauhdin hurmaa ja harkittuja tyylillisiä valintoja sisältäviä elokuvia kuin uuden Hollywoodin klassikot Easy Rider (Easy Rider – matkalla, Dennis Hopper 1969) ja Five Easy Pieces (Rajut kuviot, Bob Rafelson 1970) tai niiden teemoja myöhemmin varioivat Monty Hellmannin räväkkä Two-Lane Blacktop (1971), Richard C Sarafianin Vanishing Point (Nasta laudassa, 1971) ja James William Guericon Electric Gilde in Blue (1973).

Amerikkalaisen elokuvan muodonmuutokseen Bullitt-elokuvan liittävät sen tyylilliset viittaukset mannermaisen uuden aallon suuntaan: jazz-musiikkitausta, karheiden todellisten kuvausympäristöjen käyttö sekä kuvan syvyysulottuvuuden hyödyntäminen näyttävästi siten että kohteet ovat etualalla lähikuvassa ja toiminta taustalla. Kriitikot eivät tätä huomanneet, sillä kukaan ei ymmärtänyt etsiä nouvelle vague -vaikutteita Steve McQueenin autonrämistelyelokuvasta. Olennaista on, että Yates ymmärsi hyvin mihin hän oli ryhtynyt. Hänellä oli käsissään keskinkertaisen toimintaelokuvan käsikirjoitus, tähti ja muutamia räväköitä toimintakohtauksia, jotka saattaisivat toimia. Hän päätti tehdä paremman, puhtaamman elokuvan kuin mitä Warner Bros saattoi konsaan odottaa.

Yatesin todellisena oivalluksena – ja suurin syy siihen mistä elokuva vieläkin muistetaan – oli vaatia, että elokuva kuvattaisiin San Franciscon kaduilla, jossa autot joutuivat rasituksiin, jollaisiin eivät sittemmin ole pystyneet edes John Frankenheimerin (French Connection II, Ronin) ja Michael Mannin (Thief, Collateral) kaltaiset toimintataiturit kuvatessaan Marseillesissa, Pariisissa, Long Beachilla ja Los Angelesissa.

Bullitt on tiivis perjantaista sunnuntai-iltaan kestävä poliisielokuva, jossa mafian rahat ryöstänyt gangsteri on otettu poliisin tiiviiseen suojeluun. Tehtävä on uskottu suoraselkäiselle Frank Bullittille (McQueen), joka ajautuu nopeasti keskelle korruptoitunutta valtapeliä.

Kriitikko Robert Ebert yhdisti ensi-ilta-arvostelussaan elokuvan toimivuuden sen päänäyttelijän karismaan. ”Steve McQueenia on joskus kritisoitu siitä, että hän vain näyttelee itseään elokuvissaan. Mutta tähdet kuten McQueen, Bogart, Wayne tai Newman eivät ensisijaisesti ole näyttelijöitä vaan läsnäoloa [presence]. Heillä on myytti, henkilökohtainen legenda jonka he ovat luoneet mieliimme elokuviensa kautta. Bullittissa McQueen on hieno ja elokuva on hieno, sillä ohjaaja Yates ymmärtää McQueenin [myyttisen] kuvan ja toimii sen mukaisesti.”

– Pasi Nyyssönen 15.11.2011. Lähteenä Nick Roddick, Sight & Sound, June 2011 ja Robert Ebert, Chicago Sun-Time, Dec. 23. 1968.

Kopio: 35mm filmi