THE DIRE STRAITS EXPERIENCE

RADIO CITY YLPEÄNÄ ESITTÄÄ: THE DIRE STRAITS EXPERIENCE!

To 21.9.2017 klo 20

Logomo-sali

 

Liput: 59,90 € / 69,90 € / 84,90 €

Show & Dinner: 129,00 €
Huikean suosion saanut yhtye palaa jälleen Suomeen syyskuussa. Yhtye haluaa juhlistaa 100 vuotiasta Suomea kolmella konsertilla, The Dire Straits Experience esiintyy Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Aika ei aja tämän musiikin ohi koskaan. Sultans of Swing kuultiin ensimmäistä kertaa noin 35 vuotta sitten ja siitä lähtien Dire Straits on soinut ympäri maailmaa.

Dire Straits lopetti toimintansa 20 vuotta sitten ja jätti taakseen suuren ja mahtavan luettelon mestariteoksia. Yli 120 miljoonan myydyn levyn jälkeen levyt jatkaa myymistä ja bändi saa lisää uusia nuoria seuraajia vuosi vuodelta lisää.

Parin vuosikymmenen jälkeen yhtyeen esiintymisellä alkoi olemaan niin kova kysyntä, että Alan Clark, Chris White ja Phil Palmer päättivät järjestää hyväntekeväisyyskonsertin The Royal Albert Hallissa vuonna 2011 Prinssi Charles:in aloitteesta. Koska Mark Knopfler nauttii omaa menestyksekästä soolouraansa kävi Alan Clarke pyytämässä laulaja¬ lauluntekijää Terence Reisiä mukaan The Straits nimiseen projektiin.

Kun projekti nimeltä The Straits lopetti kolme ja puoli vuotta sen aloitettuaan olivat he soittaneet yli 150 konserttia yli 25:ssä eri maassa. The Straits sai kutsun tehdä lisää konsertteja, joten Chris White sekä Terence Reis päättivät kerätä yhteen live yhtyeen, joka sai nimekseen The Dire Straits Experience. Bändin riveissä nähdään myös aito Dire Straits rumpali Chris Whitten.

Yhtye on täynnä rautaisia ammattilaisia, jotka ovat soittaneet maailman suurimpien artistien mm. Mark Knopfler, David Gilmour, Eric Clapton, Paul McCartney, Elton John, David Bowie, Mick Jagger, Tina Turner, Van Morrison, Tom Jones ja Sheryl Crow kanssa.

Chris White työskenteli jo 80¬ luvulla yhdessä Mark Knopflerin kanssa elokuvamusiikin parissa, jonka jälkeen hän liittyi Dire Straitsiin vuonna 1985 ‘Brothers In Arms ’ ¬kiertueelle, joka saavutti ennätyssuosion.

“Kun minua ensimmäistä kertaa lähestyttiin Dire Straits konsertti¬idealla The Royal Albert Halliin en olisi koskaan uskonut, että kukaan voisi astua Mark Knopflerin kenkiin olematta vain halpa kopio hänestä. Olin väärässä. Uskon löytäneeni ainoan ihmisen maailmassa, joka pystyy tähän ja hän on Terence Reis. On erittäin tärkeää, että fanimme ovat ottaneet hänet avosylin vastaan ja hyväksyneet hänet. Nyt voimme taas esittää näitä kappaleita, joita fanit ovat pitäneet elossa.” Chris White

Ei ikärajaa!

LISÄTIEDOT:
http://www.phoenixentertainment.ro
http://www.direstraitsexperience.com
http://www.facebook.com/phoenixentertainmentfinland

Varaa nyt Show & Dinner –paketti, ja tuo asiakkaasi, palkitse henkilökuntaasi tai lähtekää vaikka kaveriporukalla katsomaan upeaa konserttia!

HUOM! Pakettien myynti päätetään viikkoa ennen tapahtumaa, varmistathan paikkasi ajoissa!
Laskulla tilattavat liput tulee tilata viimeistään 2 vk ennen tapahtumaa ja lasku tulee maksaa välittömästi, jotta liput ehditään toimittaa ennen tapahtumaa.
Tilauksen yhteydessä sähköpostiosoitteensa jättäneille asiakkaille toimitetaan ennen tapahtumaa Tervetuloa-viesti.

Illan aikataulu:
– ovet auki Show & Dinner -paketin ostaneille klo 18.00
– ovet auki muille klo 19.00
– konsertti alkaa klo 20.00
– konsertti päättyy noin klo 21.00 (arvio)

Show & Dinner
Paketti sisältää naulakkomaksun, ennen konserttia korkeatasoisen buffet-illallisen, automaattisesti ryhmän/asiakkaan nimellä varatut omat illallispöydät sekä pääsylipun.

MENU

Briejuustokiekko, viikunahilloketta ja tuoreita viikunoita L,G
Verigreippi-fenkolisalaattia ja yrttejä L,M,G
Skagenrörasalaattia L,M,G
(katkarapuja, punasipulia, tilliä, jääsalaattia ja kitchenin majoneesikastiketta)
Paahdettu kurpitsasalaatti L,M,G
(myskikurpitsaa, kesäkurpitsaa, aiolia, hunajasiemeniä)
Kitchenin leipävalikoima L,M
Voita L,G
Lehtikaalihummusta L,M,G
***
Ylikypsää lampaanpaistia rosmariinikastikkeella L,M,G
Lohta suppilovahveromuhennoksella L,G
Uunijuureksia L,M,G
Paahdettua kukkakaalia ja tillipestoa L,G
***
Omena-kinuskikakkua L
Kahvi/tee

Lähdevesipullo sisältyy hintaan, muut juomat voi tilata paikan päällä.
Ryhmille yli 10 henkilöä suosittelemme juomien etukäteistilausta: info@logomokitchen.fi tai puh. 02-4456700

Shown järjestäjä Phoenix Entertainment
Show & Dinner -tuotanto Logomo Oy

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

HYVÄ TIETÄÄ LOGOMOSTA!

Logomo-salin tekniikka on kaikilta osin uusinta uutta, ja sali voidaan muokata jokaiseen tapahtumaan eri näköiseksi. Peruskatsomo (B ja C) on liikuteltavissa, mikä mahdollistaa myös sen, että katsomon/permannon kokoa voidaan pienentää kesken myynnin myyntitilanteen ja tarpeen mukaan. Tästä johtuen on mahdollista, että kaikki katsomokartalla näkyvät paikat eivät ole ostettavissa myynnin joka vaiheessa. Valitsemasi istumapaikka saattaa siis siirtyä lähemmäksi lavaa ja on aina enintään kartan osoittaman etäisyyden päässä esiintymislavasta.

Logomo sijaitsee Turun keskusta-alueella, lähellä Turun päärautatieasemaa ja linja-autoasemaa. Matka junalla tai bussilla Helsingistä ja Tampereelta Turkuun kestää alle kaksi tuntia. Logomoon on helppo tulla kevyen liikenteen väyliä pitkin kävellen tai julkisen liikenteen kuljettamana. Kävelysilta tuo päärautatieasemalta suoraan Logomon kupeeseen. Kauppatorilta Logomoon kävelee viidessätoista minuutissa.

Logomon paikoitus on maksullinen. Logomon parkkialueille on neljä lippuautomaattia, joissa pysäköinnin voi maksaa sekä luottokortilla että käteisellä. Pysäköinnin voi maksaa myös matkapuhelimella EasyPark-palvelun kautta. Maksu on 1 euro/tunti.

www.logomo.fi