Tommi Toija

Tommi Toija käsittelee teoksissaan ihmisyyden ja olemassaolon kysymyksiä. Hän näyttää ihmisen paljaimmillaan, toiveineen ja pelkoineen, mutta usein myös hieman huvittavana, hauraana ja haavoittuvana.

Teosten päähenkilö on sympaattinen pikku figuuri, epäilemättä sekä taiteilijan että meidän jokaisen alter ego. Voimme seurata, miten tuo puuhakas jokamies tai -nainen innostuu joskus odottamattomiin asioihin tai vain on ja miettii maailman menoa. Häneen on helppo samaistua.

Toijan maalatut ja lasitetut keramiikkahahmot olivat pitkään hyväntuulisia ja suurisilmäisiä, kuin isoja lapsia tai tieteisfilmeistä tuttuja toisten planeettojen asukkaita. Ihmettelevät katseet johdattivat ajatukset kuitenkin muodoista ja materiaaleista olemassaolon perustuntemuksiin.

Gone with the Wind, maalattua pronssia, lasikuitua, 2014

Viime aikoina Toija on antanut teoksilleen selvästi tummempia ja hieman vinksahtaneita ellei avoimesti groteskeja sävyjä. Figuurit ovat usein rikkonaisia, muodoiltaan vääristyneitä tai toisiinsa kietoutuneita. Samalla kun teokset tuovat mieleen vanhat arkeologiset löydöt, ne vievät ajatukset aikamme ongelmiin, pakolaisiin ja loputtomien sotien uhreihin. Ne heijastavat tätä aikaa ja esittävät mieltä syvältä koskettavia kysymyksiä.

Timo Valjakka