KAVI – BERTRAND TAVERNIER: ROUND MIDNIGHT – KESKIYÖN SOUNDI

‘Round midnight, USA/FR 1986 • Dexter Gordon, François Cluzet, Gabrielle Haker • käsikirjoitus David Rayfiel, Bertrand Tavernier • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • S • 132 min

“My life is music, my love is music and it’s 24 hours a day.”
– Dale Turneria esittänyt Dexter Gordon elokuvassa ’Round Midnight

‘Round Midnight sai alkunsa Bertrand Tavernierin, Irwin Winklerin ja Martin Scorsesen yhteiseltä lounaalta. Keskusteluissa kävi ilmi, että he kaikki ovat suuria jazz-musiikin ystäviä. Tästä innostuneena he päättivät aloittaa yhteisen projektin. Irwin Winkler tuotti elokuvan, Martin Scorsese lupautui sivuosaan ja ohjaustyöt jäivät Tavernierin harteille.

Tavernier ryhtyikin välittömästi etsimään sopivaa aihetta elokuvaan. Häntä viehätti suunnattomasti episodi elävästä elämästä: amerikkalainen pianisti Earl “Bud” Powell (1924-1966) siirtyi Pariisiin 1950-luvun lopulla kyllästyttyään New Yorkin jazz-elämään. Powellin esiintyessä Pariisin Blue Note -klubilla, häntä saapui joka ilta kuuntelemaan nuori Francis Paudras, joka köyhänä amatööripianistina joutui kuitenkin seisomaan klubin ulkopuolella seuraten soittoa ilmanvaihtokanavan juurella.

Bud Powell oli yksi bebopin kehittäjistä. Bebop sai alkunsa 1940-luvun alussa swing-musiikin menettäessä tenhoaan ja big bandien tanssikeikkojen vähentyessä dramaattisesti. Yleisö kyllästyi osittain swingin yksitoikkoisiin sointukuvioihin ja big bandien työtilaisuuksia vähensivät taloudelliset ongelmat: USA oli juuri liittynyt mukaan II maailmansotaan ja kotirintamalla jouduttiin sotahurmoksen nimissä tinkimään huvituksista.

Alituinen musiikillinen etsiminen, halu luoda jatkuvasti uutta, ajoi hyvinkin monet bebop-muusikot etsimään uusia kokemuksia huumeiden maailmasta ja sitä kautta he kulkeutuivat usein mielisairauden partaalle, min. Charlie Parker joutui parantelemaan hermojaan Camarillon mielisairaalassa. Powell teki henkilökohtaisen ratkaisun nähdessään ystäviensä ja soittokumppaniensa kohtalon ja suuntasi kulkunsa Pariisiin.

’Round Midnightin tarina seurailee erittäin tarkasti Bud Powellin ja Francis Paudrasin suhdetta. Powellin piano on muuttunut Turnerin foniksi ja tämä vain siksi, että fonisti saadaan pianistia näyttävämpään paikkaan lavan etureunaan.

Elokuvan Dale Turnerin ja Francis Borierin välille kehittyy luottamuksellinen suhde Francisin tukiessa Dalea tämän viina- ja huumeongelmien ratkaisussa. Ja vaikka muusikkokuviot tuntuvat hyvinkin klisheemäisiltä, ne ovat kaikki eletystä elämästä.

Tavernierin näkemyksen mukaan jazz-muusikot oli aiemmissa elokuvissa kuvattu “joko viihdyttäjiksi tai klovneiksi, ei sen enempää”. Tämä on aika voimakkaasti todettu, sillä on olemassa useita tasokkaita henkilödokumentteja, joissa muusikot nostetaan arvoiseensa asemaan ja joissa pohditaan hyvinkin syvällisesti jazzin yhteiskunnallista filosofiaa.

’Round Midnightin arvot lepäävät paljolti ‘fiktiivisessä dokumentoinnissa’ ja fonisti Dexter Gordonin näyttelijäsuorituksessa. Olemalla oma itsensä, huume- ja viinasekoilujen läpikäymä unohdettu musiikillinen uudistaja ja kokeilija, Gordon luo esittämästään Dale Turnerista hyvin lämpöisen ja todentuntuisen kuvan. Gordon sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja menestyksen myötä muutamia sivuosia amerikkalaisissa elokuvissa, joista viimeiseksi jäi hänen kuolemansa jälkeen ensi-iltaan ehtinyt Penny Marshallin Heräämisiä (Awakenings, USA 1990). Kannattaa muistaa myös se, että Gordon teki 80-luvun lopulla pari erinomaista levytystä.

Dexter Gordon oli muutenkin erittäin sopiva valinta Dale Turnerin rooliin. Gordon vietti itse vuodet 1962-1976 Euroopassa, pääosin Kööpenhaminassa. Lisäksi hän oli Francis Paudrasin henkilökohtainen ystävä jo 1960-luvulta lähtien, jolloin Gordon kulutti aikaansa Paudrasin kotona yhdessä Bud Powellin kanssa.

Elokuvan musiikki on luonnollisesti pääosin bebop-klassikoita. Musiikillisesta johdosta ja sovituksista vastannut Herbie Hancock on kuitenkin sortunut aavistuksen verran liian nykyaikaisiin soundeihin. Hyvin usein bebopille niin tyypillinen karheus on siloteltu pois.

Samanlaista käsittämätöntä siloittelua on elokuvan lavastuksissa: Blue Note -klubin edustan katunäkymä on lavastettu studioon, eivätkä nämä steriilit kuvat puolusta millään muotoa paikkaansa muiden ulkokohtausten rinnalla. Jos Tavernier olisi onnistunut poistamaan nämä kaksi vähäistä puutetta olisi ’Round Midnightista tullut helpostikin täydellinen elokuva, nyt sitä häiritsee aavistuksenomainen loppusilauksen puute.

– Heikki Keskinen (1993)

Lisäpisteet ‘Round Midnight saa siinä esiintyneestä muusikkokaartista. Nyt tulee dokumentoiduksi mm. rumpali Billy Higginsin rento ja rullaava tyyli kompata, Ron Carterin eleetön, mutta samalla tukeva työskentely basson varressa ja Wayne Shorterin musiikkia bebopista eteenpäin kehittävä soitto ja sävellystyö.