17.12.2018

KAVI: Hyvät, pahat ja rumat

Liput

5 €

Tapahtuman tiedot

Päivä: 17.12.2018
Aika: klo 19
Ovet avataan klo 18.30
Tapahtuman kesto: 161 min
Ikäraja: K-16
Tila: MOVE 2 | Saapuminen »

Il buono, il brutto, il cattivo

The Good, the Bad, and the Ugly

Hyvät, pahat ja rumat / Den gode, den onde och den fule

Italia © 1966 P.E.A. – Produzioni Europee Associate. Tuottaja: Alberto Grimaldi. Ohjaus: Sergio Leone. Käsikirjoitus: Age [ = Agenore Incrocci] & Scarpelli [ = Furio Scarpelli], Luciano Vincenzoni, Leone – Vincenzonin ja Leonen aiheesta – englanninkielinen versio: Mickey Knox. Kuvaus: Tonino Delli Colli – Technicolor – Techniscope. Lavastus, puvut: Carlo Simi. Erikoistehosteet: Eros Bacciucchi. Musiikki: Ennio Morricone. Musiikin johto: Bruno Nicolai – musiikin esittää Orchestra Cinefonica Italiana – kuoro: “I Cantori Moderni” of Alessandroni. Laulu: ”The Soldiers Story” (san. Tommie Connor). Leikkaus: Nino Baragli, Eugenio Alabiso. Apulaisohjaaja: Giancarlo Santi. Alkutekstit: Lardant. Pääosissa: Clint Eastwood (Joe), Lee Van Cleef (Setenza), Eli Wallach (Tuco), Aldo Giuffrè, Mario Brega, Luigi Pistilli, Rada Rassimov, Enzo Petito, Claudio Scarchilli, John Bartho, Livio Lorenzon, Antonio Casale, Sandro Scarchilli, Benito Stefanelli, Angelo Novi, Antonio Casas, Aldo Sambrell, Al Mulloch, Sergio Mendizabal, Molino Rocho, Lorenzo Robledo. Helsingin ensiesitys: 2.2.1968 Rex – maahantuoja: United Artists Pictures Inc. – English version – VET 76207 – K16 – lyhyt versio – 3894 m / 142 min

Uusintaesitys: 10.8.1984 Adams – 4470 m / 163 min

Videojulkaisu: Scanvideo, 1983 Musiikki Fazer. TV-lähetyksiä: 30.10.1989 MTV1, 8.4.1994 TV1

Italiankielinen versio: 182 min

Sergio Leonen ja Clint Eastwoodin viimeisen yhteistyön motto voisi olla italialainen sananparsi “Fidarsi e bene, non fidarsi e sempre.” Luottamus on hienoa, epäluottamus vielä hienompaa. Elokuvan perusasenne on yksilöihin ja instituutioihin kohdistuva äärimmäinen epäluuloisuus, joka hellittää vain hengenvaarassa tai kullanarvoisten palkkioiden toivossa.

Vain muutaman dollarin tähden kuvasi palkkionmetsästäjiä kapitalisteina, jotka seuraavat kiinniottopalkkioiden vaihtelua kuin pörssikursseja. Hyvissä, pahoissa ja rumissa laskelmointi menee vielä pitemmälle. Eastwood tuo meksikolaisrosvo Tucon (Eli Wallach) sheriffin toimistoon elävänä eikä kuolleena, sillä näin hän voi vapauttaa Tucon ja jälleenmyydä hänet toisessa kaupungissa korkeampaan hintaan. Kun palkkiot lakkaavat kasvamasta, Tucosta kannattaa päästä eroon yhtä nopeasti kuin konkurssikypsän yhtiön osakkeista. Tilanne kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun veijarit kuulevat rintamakarkurien kätkemästä kulta-aarteesta, jonka jäljillä on myös Lee Van Cleefin uhkaavasti esittämä palkkamurhaaja.

Passiivinen Eastwood ja virtuoosimaisia stand up -monologeja esittävä Wallach ovat kuin commedia dell’arte -teatterin parantumattomia huijarityyppejä. Kaksikon armoton mutta tarkoituksenmukainen kieroilu asettuu uuteen perspektiiviin sisällissodan järjettömien joukkoteurastusten rinnalla. Leone kuvaa sotaa kaoottisena kärsimysnäytelmänä, jossa muulla kuin univormun värillä ei ole väliä. Seniilien kenraalivanhusten johtamissa operaatioissa nuoria jalkamiehiä tapetaan kuin kärpäsiä, eivätkä inhimillisyyteen uskovat upseerit voi millekään mitään. Toisin kuin Hollywood-westerneissä, päähenkilöille on samantekevää, kuka voittaa sodan. Tucon ja hänen munkkiveljensä traaginen veli veljeä vastaan -konflikti ei liity sotaan millään tavalla, sillä kumpikin on omalla tavallaan puolueeton.

Leonen anarkistisen historiantunnin juuria voi etsiä ohjaajan fasistikaudella eletystä nuoruusvuosista, joiden aikana hallitus tarjosi kaikenikäisille valloitussotia ihannoivia propagandaversioita Rooman historiasta. Leone oli kiinnostuneempi kovaksikeitetyistä ja yhteiskunnallisesti kyynisistä jenkkidekkareista, jotka olivat usein virallisesti kiellettyjä, mutta suosittuja Rooman nuorten keskuudessa. Hyvissä, pahoissa ja rumissa sankarieeposten tarunhohtoisuus kohtaa pulp-kulttuurin raadollisuuden. Soppaan on sekoitettu myös velhomaisen petollisia ensivaikutelmia, joilla Leone hämää kaavoihin tottunutta western-katsojaa. Tarinan ensimmäisessä näytöksessä katsoja odottaa sankarihahmon ilmestymistä valkokankaalle, mutta esiin hiipii vain toinen toistaan rujompia lurjuksia – tai henkilöitä, jotka näyttävät kaukaa katsottuna sankareilta (kuten Lee Van Cleef) vaikka ovat kaikkea muuta.

Dollaritrilogian päättävä Hyvät, pahat ja rumat sijoittuu kahta ensimmäistä osaa edeltävään aikaan. Eastwoodilla ei vielä tarinan alussa ole tavaramerkiksi muodostunutta ponchoa, jonka hän löytää seikkailun loppusuoralla tykkitulen runtelemasta talosta.

– Lauri Lehtinen 30.1.2001

 

Kopio: 35mm filmi

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisätiedot (www): https://kavi.fi/fi/ohjelmisto/aluesarjat/turku