5.11.2018

KAVI: Jäähyväiset Matjoralle

Liput

5 €
Alle 2-vuotiaat: 2 €

Tapahtuman tiedot

Päivä: 5.11.2018
Aika: klo 19
Ovet avataan klo 18.30
Tapahtuman kesto: 126 min
Ikäraja: K-7
Tila: MOVE 2 | Saapuminen »

Proshtshanije

Jäähyväiset Matjoralle / Farväl till Matjora

Neuvostoliitto 1982. Tuotantoyhtiö: Mosfilm. Ohjaus: Elem Klimov. Käsikirjoitus: Larisa Shepitko, Rudolf Tjurin, German Klimov – Valentin Rasputinin romaanista Proshtshanije s Matjoroi (Jäähyväiset Matjoralle). Kuvaus: Aleksei Rodionov, Juri Shartladze. Lavastus: Vadim Petrov. Musiikki: Vjatsheslav Artemov, Alfred Shnitke. Pääosissa: Stefanija Stanjuta (Darja), Lev Durov (Pavel), Aleksei Petrenko (Vorontsov), Leonid Krjuk (Petruha), Vadim Jakovenko (Andrei), Juri Katin-Jartsev (Bogodul), Denis Lupov (Koljanja).

Uuden ja vanhan taistelu sekä yhteiskunnallisella että tekniikan tasolla on ollut neuvostoelokuvan keskeisiä asetelmia kautta sen historian. Asia ei ole aina niin yksinkertainen kuin Eisensteinin elokuvassa Vanhaa ja uutta, jossa tekniikan voitto merkitsi myös edistyksen voittoa taantumuksesta. Kysymys edistyksestä ei ole aina yksiselitteinen: tekninen edistys saattaa tuottaa ihmisille myös kärsimyksiä eikä ainoastaan helpottaa heidän elämäänsä.

Tämä vaikea aihe on polttopisteessä Elem Klimovin Rasputin-sovituksessa Jäähyväiset Matjoralle. Jo Dovzhenko ehti tarttua samaan teemaan postuumissa Julia Solntsevan loppuun saattamassa elokuvassaan Runoelma merestä (1958): edistyksen, sähkövoiman nimissä kokonainen kylä, sen perinnäiset arvot, ihmisten esi-isien asuinsijat upotetaan veden alle. Onko tästä edistyksestä maksettava hinta menetyksen arvoinen, kysyi Dovzhenko, niin kuin sitä nyt kysyy Rasputinin kautta Klimov, asettaen samalla kyseenalaiseksi Leninin tunnetun iskulauseen “Kommunismi on neuvostojen valta plus koko maan sähköistäminen.”

Tälle nyky-yhteiskuntia vaivaavalle tuhon mekaniikalle Klimov on löytänyt loistavan elokuvallisen metaforan: usvan keskeltä lähestyy veneellä saarta anonyymi miesjoukko näyttämään aaveilta, mutta ne tuovat mieleen myös avaruusasut ja muistuttavat siten aikamme komeimpiin kuuluvista saavutuksista. Sama hävitysprikaati ilmestyy elokuvan kuluessa paikalle tuon tuostakin – toisto, joka herättää tunteen vääjäämättömästä ja jatkuvasta prosessista.

Vastapoolina on Äiti-maa, niin sen helmassa lepäävät esivanhemmat kuin metsä, johon Klimovin kamera on loihtinut venäläisten satujen tunnelmaa. Toisaalta vastakohtina ovat ankea kerrostaloalue, jonne asukkaat siirretään, sekä saaren elämä ja skareet. Klimov viipyy ihmisten kasvoissa ja kuvaa heidän hätääntynyttä viime hetken poukkoiluaan, mutta kuvaa myös dokumentin omaisesti, kuin muiston kunnioittavasti tallentuen, työtä pellolla tai karjanajoa. Elokuvan keskeisenä luonnonsymbolina on suuri, monihaarainen puu, joka uhmaa työmiesten sahaa ja tulta kuin jonkun korkeamman voiman turvin.

Kuolema tuntuu seuraavan näitä uuden ja vanhan, luonnon ja tekniikan yhteenottojen elokuvaversioita. Dovzhenko kuoli, ennen kuin Runoelma merestä pääsi kameroiden eteen. Jäähyväiset Matjoralle aloitti Larisa Shepitko, mutta hän sai surmansa elokuvan valmistelutöiden aikana heinäkuussa 1979, auto-onnettomuudessa, jossa kuolivat myös kuvaaja Vladimir Tshuhnov ja lavastaja Juri Fomenko. Edellisen työn saattoi loppuun Dovzhenkon vaimo Julia Solntseva, jälkimmäisen Shepitkon aviomies Elem Klimov.

– Ywe Jalanderin (1984), Velipekka Makkosen (1984) ja muiden lähteiden mukaan

 

Kopio: 35mm filmi

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisätiedot (www): https://kavi.fi/fi/ohjelmisto/aluesarjat/turku