KAVI – LAITAKAUPUNKI

Ma 28.02.2022

Liput

Pääsyliput 6 €
Lipunmyynti alkaa puoli tuntia ennen näytöstä.

Tapahtuman tiedot

Päivä: 28.02.2022
Ovet aukeavat 18:30
Tapahtuma alkaa: 19:00
Tila: Kino-sali
Kesto 139min
K-16
Suom. tekstitykset
Saapuminen »

 

Neuvostoliitto 1933. Tuotantoyhtiö: Mezhrabpomfilm. Ohjaus: Boris Barnet. Käsikirjoitus: Boris Barnet, Konstantin Finn. Kuvaus: Mihail Kirillov, A. Spiridonov. Musiikki: Sergei Vasilenko. Leikkaus: S. Kozlovski. Pääosissa: Sergei Komarov (Gresin), R. Erdman (Robert Karlovitsh), Aleksand Tshistjakov (Kadkin, suutari), Nikolai Bogoljubov (Nikolai), Nikolai Krjutshkov (Senka), S. Kozlovski. Suomen elokuva-arkiston ensiesitys: 1973 – VET 78710 – K8 – 2700 m / 99 min

1914, venäläinen pikkukaupunki, jossa etualalla elokuvassa on pieni suutariyhteisö. Poliisin ja työläisten välillä on yhteenottoja. Suutarin perheessä on vuokralaisena saksalainen ukko, joka joutuu lähtemään sodan puhjetessa. Suutari suuttuu tähän vanhaan tammikaveriinsa, mutta tytär puolustaa tätä: ”Saksalaisetkin ovat ihmisiä.” Toisen suutarin kaksi poikaa joutuvat hekin rintamalle. Toinen pojista kuolee, toinen haavoittuu.

Saksalaisia sotavankeja saapuu kaupunkiin ja heidät pannaan etsimään työtä, koska muona on vähissä. Yksi heistä tapaa suutarin tyttären, joka ihastuu poikaan ja ottaa hänet huoneeseensa – isä vippaa pojan ulos. Tämä pääsee kuitenkin toisen suutarin apulaiseksi. Hänet mukiloidaan suuren isänmaallisen innostuksen vallassa. Saksalaisen työhön ottanut suutari toteaa, että saksalainen on ”samanlainen suutari kuin mekin”. Mies viedään vankitoveriensa pariin.

1917. Tsaari on syösty vallasta. Bolshevikit päättävät lopettaa sodan: nähdään juhlava kohtaus, jossa venäläiset sotilaat yhteisestä sopimuksesta lähestyvät saksalaisten linjoja valkoisen lipun kanssa. Sota loppuu ja uusi elämä alkaa. Maassa makaavalle sotilaalle sanotaan: ”Nouse!” Hän vastaa: ”Kohta”.

”Boris Barnetin tyyli kuolee vasta sitten kun elokuva”. – Jean-Luc Godard.

Boris Barnet (1902–65) on meillä toistaiseksi lähes täysin tuntematon merkkiohjaaja, joka arkistoyhteyksistäkin muistetaan vain näyttelijänä: hän esiintyi yhdessä Pudovkinin kanssa Kuleshovin teoksessa Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolshevikkien maassa (1924). Nyt on siis korkea aika täydentää viime vuosien yritystä korjata neuvostoelokuvan tuntemustamme: melko perusteellisten Dovzhenkon, Donskoin ja Vertovin esittelyjen jälkeen siis Barnet: ”Paras neuvostoliittolainen komediaohjaaja. Hellä, lyyrinen, täynnä huumoria ja oikeudenmukaisuutta huomioissaan, täynnä inhimillistä lämpöä. Päätyön nimi: Okraina.”  – Georges Sadoul

Ensitutustuminen hienoon ohjaajapersoonallisuuteen on aina merkittävä hetki: Barnetin elokuvaa ei tarvitse katsoa kuin puoli minuuttia ja hänen tyylinsä ja temperamenttinsa erottuu selvästi. Sen tunnuksia ovat yllättävä yhdistelmä yleisen ja yksityisen välillä (aivan alussa syntyy vastakohta-asetelma lakkorintaman ja sitä hajottavan poliisin välille; sen rinnalle on leikattu kuvia suutarinpojan yrityksestä lähennellä koiran kanssa istuvaa tyttöä), omalaatuinen huumori, jossa usein yhdistyvät pateettisuus ja groteskit ainekset (miehet lähtevät sotaan, nainen suutelee sotilasta niin, että sylikoira nousee ilmaan), farssimaisten piirteiden salamannopea yhdistäminen vakaviin (saksalaiset sotavangit iskevät korttia tuvassa, kamera lähtee liikkeelle ja paljastaa apean haavoittuneiden joukon). Sotakohtaukset ovat hyvä esimerkki ohjaajan tavasta yhdistää suurisuuntaisia toimintoja intiimeihin yksityiskohtiin. Sellainen on esim. pojan hammassärky, yllättävä ja inhimillistävä yksityiskohta karussa tilanteessa: siitä poika nakataan suoraan juoksuhautaan jossa hän saa kuulan kalloon – kipu on vaihtunut kuoleman hiljaisuudeksi. Samanlaisia puhuvia yksityiskohtia on paljon muutenkin: kun kapinalliset hajotetaan, jää muuan pakeneva mies aidanrakoon kiinni. Tämä on kerrontaa, joka havainnollistaa tapahtumat epätavallisen intensiivisellä tavalla. Keskeinen teema saksalaisten ja venäläisten sotilaiden ja siviilien veljeilystä ja riitelystä – suutarien veljeyden toteaminen tärkeämmäksi kuin kansallisuuserot – tuo mieleen Renoirin Suuren illuusion. Muutenkin Okraina lienee perusteellisen pasifistisen elokuvan kaikkein runollisimpia ja vakavimpia saavutuksia.

”En ole teoreettinen ihminen, otan ainekset elokuviini elämästä. Olen aina yrittänyt näyttää nykyaikaa, todellisen neuvostoihmisen – oli tämä pyrkimys sitten hyvä tai huono. Mutta tämä ei ole helppoa. Kerron eräästä japanilaisesta taiteilijasta. 40-vuotiaaksi saakka hän ei maalannut muuta kuin elottomia kohteita. 40 ja 60 vuoden välillä lintuja. 60-vuotiaasta lähtien haikaroita ja ankkoja. Hänen piti odottaa 100-vuotiaaksi ennen kuin hän piti itseään ihmisen kuvaamisen arvoisena. Mutta voiko aina olla varma, että on niin paljon aikaa edessään? Omasta puolestani pidän tavattomasti hauskojen asioiden yhdistämisestä draamaan ja traagisten elementtien yhdistämisestä komediaan. On aina kysymys suhteista, eikä niitä ole aina helppoa löytää.” – Boris Barnet

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisää informaatiota:
https://kavi.fi/elokuva-arkisto-myos-verkossa/aluesarjat/turku/