KAVI – MAURICE PIALAT: MINÄ EN RAKASTA SINUA

Nous ne vieillirons pas ensemble/Jag älskar dig inte, FR/IT 1972 • Marlène Jobert, Jean Yanne, Macha Méril • käsikirjoitus Maurice Pialat • KAVI 35 mm • S • 106 min

Maurice Pialat (s. 1925) oli jo yli 40-vuotias tehdessään ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa L’Enfance nue (“Alaston lapsuus”, 1967) eräiden lyhytelokuvien ja tv-töiden jälkeen. Suomessakin nähdyn tv-sarjan Metsänvartijan talo (La Maison des bois) jälkeen syntyi Minä en rakasta sinua, arkiseen ihmissuhdekuvaukseen erikoistuneen Pialat’n läpimurto, jossa “arkinen puhe saavuttaa maksimimäärän inhimillisyyttä, tuskaa, runoutta” (Philippe Montoniol).

“Kyseessä on omaelämäkerrallinen tarina. Kirjoitin sen, koska se tuolloin tuntui tärkeimmältä asialta mitä minulle oli tapahtunut. Kirjoitin sen vuonna 1969, kolme vuotta sen jälkeen kun se oli tapahtunut. Vaikka minun yleensä on hyvin vaikea kirjoittaa, tällä kertaa sain koko jutun paperille kolmessa päivässä, todellisen riemun vallassa… Se oli kuin vapautus, minkä jälkeen heitin pois kaiken kirjoittamani ja kirjoitin sen uudelleen vuotta myöhemmin, jälleen kolmessa tai neljässä päivässä.” (Pialat).

Minä en rakasta sinua on jossain mielessä äärettömän naturalistinen elokuva rakkaussuhteen katkeamisesta. Jean on nelissäkymmenissä, naimisissa, Catherine on hänen rakastajattarensa. Suhde on jatkunut vuosikausia eikä mies pysty jättämään vaimoaan eikä myöskään luopumaan Catherinesta. Se on tuskallinen prosessi, koska Jean on mies, joka heittää pois onnensa molemmin käsin: Jokin demoni pakottaa hänet haastamaan riitaa Catherinen kanssa, loukkaamaan häntä, pahoinpitelemään häntä. Nainen joutuu joustamaan ja mukautumaan, kunnes äkkiä saa tarpeekseen. Jean tulee järkiinsä vasta kun hän todella tajuaa olevansa menettämäisillään Catherinen, mutta silloin on jo liian myöhäistä.

Epäilemättä Proust on kuvannut juuri tällaista raatelevaa ihmissuhdeprosessia verrattoman tarkasti ja selvänäköisesti; Pialat’n elokuvakin voisi olla nimeltään “Sydämen vajavaisuudet”. Minä en rakasta sinua edustaa sellaista naturalismia, jossa jokainen kohtaus on toteutettu suoraviivaisesti, mutta kohtausten välisiä suhteita ei: tämä elliptinen tyyli antaa osaltaan elokuvalle sen muodon. Kenties elokuva on liian todellinen ollakseen dramaattisesti täysin tyydyttävä: loputtomat riidat ja sovinnot eivät muodosta vankkaa dramaattista kehityskulkua. Mutta asialla ei tunnu olevan merkitystä, niin intensiivisesti suurenmoiset näyttelijät Jean Yanne ja Marlène Jobert hahmottavat suhteen. Etenkin Yanne ylittää itsensä onnettomana sankarina, joka oman elämänsä lisäksi tuhoaa vaimonsa, ehkä jopa Catherinen elämän.

– Richard Roudin (1972) ja muiden lähteiden mukaan