KAVI – ONNI

Ma 07.03.2022

Liput

Pääsyliput 6 €
Lipunmyynti alkaa puoli tuntia ennen näytöstä.

Tapahtuman tiedot

Päivä: 07.03.2022
Ovet aukeavat 18:30
Tapahtuma alkaa: 19:00
Tila: Kino-sali
Kesto 139min
K-16
Suom. tekstitykset
Saapuminen »

 

Yhdysvallat © 1998 October Films / Livingston Pictures. Tuotannonjohto: David Linde, James Schamus. Tuottaja: Ted Hope, Christine Vachon. Pamela Koffler (linjatuottaja). Ohjaus ja käsikirjoitus: Todd Solondz. Apulaisohjaaja: Jode Gorjanc. Toisen yksikön ohjaaja: Alan Oxman. Toisen yksikön apulaisohjaaja: Cindy Craig. Toisen yksikön apulaisohjaajan apulaisohjaaja: Lucia Burns. Musiikki: Robbie Kondor. Eytan Mirsky (”Happiness”). Kuvaus: Maryse Alberti. Leikkaus: Alan Oxman. Casting: Ann Goulder. Lavastus: Thérèse DePrez. John Bruce (taiteellinen johto), Nick Evans (set decoration). Puvut: Kathryn Nixon. Makeup: Nicki Lederman, Gianna Sparacino (hiukset). Cyndi Boyar  (meikki ja hiukset Floridassa). Pääosissa: Jane Adams (Joy Jordan), Jon Lovitz (Andy Kornbluth), Philip Seymour Hoffman (Allen), Dylan Baker (Bill Maplewood), Lara Flynn Boyle (Helen Jordan). Justin Elvin (Timmy Maplewood). Cynthia Stevenson (Trish Maplewood), Lila Glantzman-Leib (Chloe Maplewood), Gerry Becker (psykiatri), Rufus Read (Billy Maplewood), Louise Lasse (Mona Jordan), Ben Gazzara (Lenny Jordan), Camryn Manheim (Kristina), Arthur J. Nascarella (etsivä Berman), Molly Shannon (Nancy), Ann Harada (Kay), Douglas McGrath (Tom), Dr. Eric Marcus (kohtelias tarjoilija), Eytan Mirsky (vihainen lakkovahti), Lisa Louise Langford (radikaali lakkovahti), Andy Bobby (Rhonda), Socorro Santiago (itkevä opettaja), Allison Furman (huolehtiva opettaja), Wai Ching Ho, Bina Sharif, Tsepo Mokone (opiskelijoita), Jared Harris (Vlad), Dan Moran (Joe Grasso), Evan Silverberg (Johnny Grasso), Marla Maples (Ann Chambeau), Hope Pomerance (hysteerinen nainen), Matt Malloy (tohtori), Elizabeth Ashley (Diane Freed), Dan Tedlie (Don), Marina Gaizidorkia (Zenia), Johann Carlo (Betty Crasso), Joe Lisi (poliisietsivä), José Rabelo (Pedro), Diane Tyler (Janet), Olga Stepanova (Zenian äiti). Helsingin ensiesitys: 8.10.1999 Bio Rex, maahantuoja: Cinema Mondo – vhs-julkaisu: 2000 Sandrew Metronome – VET 101457- K16 – 3835 m / 141 min

On olemassa sanonta, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Elokuvia paljon katsoneet tietävät, että tällä ilmaisulla tarkoitetaan yleensä jotakin negatiivista, mutta Todd Solondzin Onni muuttaa näköalojamme. Tapa, jolla Solondz ohjaajana ja käsikirjoittajana käsittelee epätoivoisia ihmisiä ja heidän surullista tilaansa, saa usein meidät nauramaan sen sijaan että me itkisimme. Kriitikot ovat Solondzin jäljiltä usein – sanattomia.

Mutta ajatus vaihtoehdosta jää mietityttämään. Jospa nämä elokuvan ihmiset ovatkin jotakin sellaista, jolla on vastinparinsa arkipäivän maailmassa, että he eivät olekaan poikkeuksia, ja sellaisina helposti ohitettavia, vaan sittenkin aidosti inhimillisiä olioita, joille meidän pitäisi jokapäiväisessä elämässä oman moraalisuutemme ja eettisen tiedostamisen nimissä suoda ajatus ja ehkä enemmänkin. Miksi väärintekijöistä sanotaan niin usein, että hän näytti ihan tavalliselta tai että hänestä ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan, että…

Elokuva sai kriitikkojen palkinnon Cannesissa ja palkittiin Torontossa.

Joy (Jane Adams) on juuri katkaissut suhteen luuserikaverinsa (Jon Lovitz) kanssa ja käy nokkelaa keskustelua pojan antamasta lahjasta. Allen (Philip Seymour Hoffman) kuvailee seksuaalifantasioitaan terapistilleen Billille (Dylan Baker) ja tajuaa, ettei haluakaan toteuttaa niitä, koska on oikeastaan tylsä, mikä on teinikuvien ääressä vapaa-aikanaan masturboivan Billinkin päätelmä. Joyn kahdesta sisaresta Trish (Cynthia Stevenson) ei Billin vaimona tiedä tämän pedofiliasta ja viettää elämässään amerikkalaista unelmaa vailla huolia. Toinen sisar Helen (Lara Flynn Boyle) on nimillä ja häntä haluavilla miehillä snobbaileva runoilija, jolta ei puutu varakkuutta ja luksusta. Hän kiihottuu siitä, että Allen soittelee hänelle huohotuspuheluita. Tyttöjen vanhemmat ovat olleet naimisissa iät ja ajat, mutta nyt miehen mitta on täysi ja hän haluaisi olla yksin, vaikka avioero ei olekaan tarpeen. …Ja niin edelleen… Kaikki kietoutuu kaikkeen.

Elokuvan henki leijuu tragedian ja ironian päällä, mutta syöksyy jatkuvasti tutunomaisesti myös tärkeisiin ja vaikeisiin keskusteluihin, kuten käy silloin kun Billy kohtaa oman isänsä, jonka menneisyys ei ole niitä helpoimpia tunnustaa. Mutta kumpi on parempi, puhuako vai olla puhumatta? Kumpi vaihtoehto johtaa onneen? Ja voiko ylipäänsä olla olemassa sellaista tilaa, mitä sana onni kuvaa?

Epätoivo, surullisuus ja pahoillaan oleminen ovat elokuvan ydinsanastoa, mutta ehkä ne ovat Solondzin mielessä olleet myös katsojan repertuaariin kuuluvia.

Kuinka pahoillaan katsoja lopulta osaa naurultaan olla? Pitäisikö itkeä vai nauraa?

– 12.8.2004 Jari Sedergren

 

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisää informaatiota:
https://kavi.fi/elokuva-arkisto-myos-verkossa/aluesarjat/turku/