KAVI: Akira Kurosawa: KULKUKOIRA
Nora inu/Strykarhunden, Japani 1949 • Toshiro Mifune, Takashi Shimura, Keiko Awaji • KAVI 35 mm •
uopuneen enkelin rinnalla Kulkukoira on Kurosawan tärkein 1940-luvun työ. Jotkut elokuvahistorioitsijat ovat pitäneet Kulkukoiraa Rashomoniakin merkittävämpänä läpimurtoteoksena, elokuvana, jossa Kurosawa löysi oman kertojanäänensä ja –otteensa. Kurosawa perusti Kulkukoiran tositapaukselle ja kirjoitti sen ensin romaaniksi, jota ei koskaan julkaistu. Kurosawa kertoo tavoitelleensa tarinassaan Simenonin sävyjä. Toinenkin yhtymäkohta läntiseen kulttuuriin on helppo nähdä: miltei samaan aikaan, kun Vittorio De Sica loi uuden realismin ja elokuvan historiaa Polkupyörävarkaallaan, Kurosawa toteutti yhtä todenmakuisesti vastaavan idean etsinnästä, joka saa sekä yhteiskunnalliset että filosofiset mittasuhteet.
Toshiro Mifunen tulkitsemalta poliisilta varastetaan pistooli bussin tungoksessa. Koska on pula-aika ja mies pelkää menettävänsä työnsä, hän ryhtyy pakkomielteisesti etsimään asetta alamaailmasta. Kuten De Sicalla polkupyörän etsintä, varastetun aseen kääntyy tutkielmaksi päähenkilön minuudesta, paikasta maailmassa ja muiden silmissä. Kurosawan tapauksessa tutkimusmatka suuntautuu ennen kaikkea häilyvälle rajalle poliisin ja rikollisten, hyvän ja pahan välillä. ”Kulkukoira” viittaa siten sekä takaa-ajajaan että takaa-ajettuun. Murhaajan näyttämisen Kurosawa säästää aivan elokuvan loppuun: näin hänestä paradoksaalisella tavalla tulee yhtä kiinnostava henkilö kuin häntä metsästävästä poliisista.
Rikosjuonen ja ulkoisen jännityksen pinnan alle Kurosawa lataa jo ”kypsän” kautensa kysymyksenasetteluja, tähtäimessä ovat yksityisen ja yleisen kunnianhimoiset kytkennät: sodan satuttama, länsimaistuva japanilainen yhteiskunta oireilee sairauttaan kukoistavana alamaailmana ja yksityisinä neurooseina – ei enää yksiselitteinen vertauskuvallisena keuhkotautina, kuten vielä Juopuneessa enkelissä.
Niin ikään Kurosawa kahdeksannessa elokuvassaan osoittaa jo hallitsevansa elokuvakerronnan keinot ja tehosteet. Suurkaupungin kuumuus ja ilmapiiri, erilaiset alamaailman ympäristöt välittyvät tiheinä, merkityksistä raskaina. Kuumuuden puhkeaminen rajuilmaksi ja rankkasateeksi tapahtuu dramaturgisesti täsmälleen oikealla, kenties liiankin korostetulla hetkellä. Taitavasti Kurosawa hyödyntää myös musiikkia: Metsäkukkia soi huuliharpulla ja loppukamppailun taustalla nainen näppäilee Mozartia antamatta laukausten äänten häiritä. Todellisuuksista ja näkökulmia on monia: hyvän ja pahan ongelman jälkeen Kurosawa olikin valmis käymään käsiksi totuuden suhteellisuuden ja elämän tarkoituksen kysymyksiin mestariteoksissaan Rashomon (1959) ja Ikiru (1952).
– Sakari Toiviaisen (1987) ja muiden lähteiden mukaan
”Lipunmyynti tapahtumaan aloitetaan 30 minuuttia ennen esityksen alkua paikan päällä. Lippuja ei voi ostaa ennakkoon.
