KAVI: PASIFISMINÄYTÖS

Ma 02.11.2020

Liput

Pääsylippu: 6,00€

Tapahtuman tiedot

Päivä: 02.11.2020
Ovet aukeavat: 18:30
Tapahtuma alkaa: 19:00
Tapahtuman kesto: 88 min
Tila: KINO-sali
Saapuminen »

 

Guernica
(Ranska 1950) K16, 11 min, suom. tekstitys

Pablo Picasson valtava fresko Guernica oli selvästi otollisempi aihe mustavalkoiselle dokumenttielokuvalle kuin Van Gogh tai Paul Gauguinin maalaukset, koska Picasson teos itse perustuu pelkkään mustaan, valkoiseen ja harmaaseen asteikkoon. Kaikissa elokuvissaan Resnais on tavoitellut ehdotonta aitoutta, ja Guernicassa hän pyysi avukseen runoilija Paul Eluardin, joka oli ollut Picasson läheisin ystävä vuonna 1937, jolloin hän maalasi teostaan. Eluardin runo Guernican voitto on myös peräisin samalta ajalta.

Siinä missä Resnais fuusioi Van Goghin ja Gauguinin maalaukset yhdeksi kokonaisuudeksi hän hajottaa Guernicassa yhden maalauksen sirpaleiksi, irrallisiksi pirstaleiksi. Hän rekonstruoi ainekset ajalliseksi jatkumoksi, joka saavuttaa leikkauksen kautta oman rytminsä. Tyylillisesti Guernica merkitsee ohjaajalle ensimmäistä kaikkien niiden elementtien täysin onnistunutta fuusiota, joille hänen kypsä tyylinsä perustuu. Valokuvien, maalausten ja veistosten pirstaleet on hitsattu visuaaliseen rytmiin ja asetettu vastakkain musiikin ja lausutun runon rytmin kanssa. Ne kytkee yhteen tunnelma, jossa dokumentaarinen realismi yhdistyy puhtaaseen lyyrisyyteen. – Roy Armesin mukaan (The Cinema of Alain Resnais, 1968) AA 1991

Picasson kuuluisa maalaus sisältää sarjan kuvia yksilöllisestä tuskasta. Se ei viittaa itse ilmahyökkäykseen ja niin Resnais’n on luotettava Eluardin tekstiin laajemman sotilaallisen ja yhteiskunnallisen taustan luomiseksi. Pitäytymällä kokonaan maalaukseen Resnais ei salli yleisölle mitään helpotusta näiden kuvien intensiteetistä. Näemme kauhun joka syntyy kun yksi yhteiskunta kohtelee toista kuin esinettä. Natsit kokeilivat ilmavoimiaan Guernicassa yhtä välinpitämättömästi kuin me teemme ydinkokeitamme erämaissa. Kaupungin ihmisillä ei ollut natseille enempää merkitystä kuin hiekanjyvillä meille. ”On vain yksi yö ja se on sodan yö, köyhyyden vanhempi sisar ja hirveän kuoleman tytär”, ja Picasso sanoo tämän paremmin mihin me pystymme. – John Ward

Tuotanto: Les Films du Panthéon, Pierre Braunberg.
Ohj: Alain Resnais ja Robert Hessens.
Idea ja käsikirjoitus: Robert Hessens.
Selostus: Paul Eluard.
Selostajat: Marie Casarès ja Jacques Pruvost.
Kuvaus: Henri Ferrand.
Kameramiehet: Andre Dumaître ja William Novik.
Musiikki: Guy Bernard.
Orkesterin johto: Marc Vauborgoin.
Leikkaus: Alain Resnais.
Äänitys: Pierre-Louis Calvet

 

War Game/ Sotaleikki / Krigsspel

(Iso Britannia 1985) K16, 49 min, suom. tekstitys

Peter Watkinsin elokuva on fantasiadokumentti siitä, mikä voisi olla epämiellyttävää todellisuutta Englannissa, Suomessa, Ruotsissa tai missä tahansa maassa kolmannen maailmansodan aamuna. Elokuva tehtiin alun perin BBC:lle, mutta sen esitys televisiossa kiellettiin. Watkinsin ponnistelujen ansiosta elokuva sai vähitellen mainetta suljetuissa kerhoesityksissä ja pääsi lopulta kaupalliseen levitykseen.

Viranomaiset pitivät elokuvaa liian suurena shokkina yleisölle. Se on shokki, mutta ei niinkään kohtausten julmuuden vuoksi – olemme nähneet järkyttävämpiä kuvia Hiroshimasta, keskitysleireiltä, pommitetuista kaupungeista – kuin siksi miten se osoitti ihmisten ehdottoman avuttomuuden ydinhyökkäyksen sattuessa. Ehkä esityskielto Englannissa liittyi tämän avuttomuuden ja organisoidun väestönsuojelun puuttumisen paljastamiseen: se olisi voinut herättää paniikin. Sotaleikin lähtökohtana on tilanne, jossa Kiina on valloittanut Etelä-Vietnamin ja Itä-Saksa ja Neuvostoliitto uhkaavat Berliiniä. NATOn joukkojen ollessa voimattomia Yhdysvaltain presidentti uhkaa käyttää taktisia ydinaseita. Välttyäkseen yllätykseltä Neuvostoliitto lähettää ydinohjuksia Länsi-Euroopan strategisiin kohteisiin, joita pelkästään Englannissa on kuutisenkymmentä.

Watkins on rakentanut elokuvansa Dresdenin, Darmstadtin, Hampurin, Hiroshiman ja Nagasakin pommituksissa saatujen kokemusten pohjalta. Apunaan Watkins on käyttänyt lääkäreitä, sotilastaktikkoja, sosiologeja, biologeja, pappeja; Mellakat, pommitukset ja niiden seuraukset on lavastettu tosiasia-aineiston perusteella; toimintajaksojen lomaan Watkins leikkaa haastatteluja mielipiteitä. Papin näkemys oikeutetusta sodasta, kadunmiehen lausunnot kostohyökkäyksestä luovat sotamateriaalien keskellä karmivan ironisen kontrastin. Sosiologin levollinen ennustus, että suurvallat lopettavat sodan, ennen kuin pahempia seurauksia ilmenee, rinnastuu seuraavaan jaksoon kuolleiden ja loukkaantuneiden röykkiöistä.

Yhteiskunta ajautuu täydelliseen anarkiaan ja virkavallan tehtävä käy sietämättömäksi. Ydinsota muuttuu eloonjääneiden keskinäiseksi sisällissodaksi. Ihmisiä kuolee sairaaloissa ilman lieventäviä lääkkeitä, henkiin jääneet ovat loppuikänsä psykiatrisia potilaita, monet sisätiloissakin pysytelleet kuoleva viiden viikon sisällä radioaktiivisuuden uhreina, he kirjaimellisesti kuivuvat kokoon. Ruokamellakoita, taantumista primitiivisyyteen, joukkoteloituksia kaduilla, keripukkia. Neljän kuukauden kuluttua ydinhyökkäyksestä pakolaisleirissä vietetään joulua. Pikkupoika vastaa tulevaisuutta koskevaan kysymykseen “I don’t want to be nothing”, “En halua kasvaa miksikään”. Lopussa todetaan, että ydinsotaa koskevien asioiden ylle on langennut virallinen hiljaisuus. — Henry C. Gröndahlin (1968), Markku Tuulen (1968) ja muiden lähteiden mukaan.

Tuotantoyhtiö: BBC
Tuottaja: Peter Watkins
Ohjaus: Peter Watkins
Käsikirjoitus: Peter Watkins
Kuvaus: Peter Bartlett
Toimintajaksot: Derek Ware
Leikkaus: Michael Bradsell
Puvustus: Vanessa Clark
Lavastus: Design: Tony Cornell, Anne Davey
Maskeeraus: Lilias Munro
Selostajat: Michael Aspel, Dick Graham
Helsingin ensi-esitys: 22.3.1968 Kit-Cat – maahantuoja: Kamras Film Agency – VET 76459 – K16 – 1340 m/ 49 min

 

79 primaveras/ 79 kevättä

(Kuuba 1969) K11, 24 min, suom. tekstitys

Kuuban vallankumouksen jälkeen yksi keskeisistä uusista laeista oli kulttuurilaki, jonka lähtökohtana oli luoda yhteys kuubalaisen kulttuurin ja vallankumouksen välille. Tehtävä oli ymmärrettävästi propagandistinen – tarkoituksena oli edistää molempien toiminta-alueiden parhaita puolia. Kansallisen kulttuurin painotuksen ohella tavoitteena oli tuoda esiin tiedollista tavalla, joka yhdessä uuden elokuvatuotannon kanssa auttaisi sivistyksellisessä työssä vallankumouksellisessa Kuubassa.
Lakia toteuttamaan perustettiin vuonna 1959 El Instituto de Cinematografía. ICAIC johti ja valvoi kuubalaista elokuvatuotantoa mielessään vallankumouksellisen mielialan kehittäminen – erityisenä kohteena oli amerikkalaisen elokuvan vastustaminen korostamalla kansallista elokuvatuotantoa. Amerikkalaisen – tai monikansallisen, kuten asia Kuubassa ilmaistiin – kulttuurin vastustaminen (antiamerikanismi) ulottui elokuvien sisällön lisäksi muotoon. ICAICin johtajat löytyivät radikaaleista filmiklubeista, joissa Julio García Espinosa, Alfredo Guevara, Santiago Álvarez ja Tomás Gutiérrez Alea olivat oppineet tuntemaan toisensa jo ennen vallankumousta.
Santiago Álvarez oli kuubalaisen uutis- ja dokumenttielokuvien tuotannon ja liikkuvan elokuvakiertuetoiminnan perustajia. Hän ei tyytynyt tekemään uutis- ja dokumenttielokuvia perinteisillä metodeilla, vaan uudisti genrejä ja työtapoja jatkuvasti kokeiluillaan. Uusien muotojen etsimisen arvoa nostaa se, että varsinkaan uran alussa tekniset olosuhteet eivät olleet korkeatasoisia. ICAIC:n dokumenttielokuvien tuotannosta ja elokuvalehdistä vastannut Álvarez nousi nopeasti Fidel Castron ”viralliseksi elokuvaajaksi”. Propagandatehtävästä huolimatta – vertauskohtana ovat silloin Leni Riefenstahl, Dziga Vertov tai Roman Karmen – Álvarezin esteettiset kokeilut jatkuvat.
Álvarezin 120 elokuvan kokonaisuudesta valtaosa on dokumentteja, mutta mukaan mahtuu muutama animaatio- ja fiktioelokuva. Dokumenttien aihepiirit ovat kansainvälisiä Aasiaa ja Afrikkaa myöten ja elokuvien kohteiden henkilögalleria laaja: mukana ovat Fidel Castron ohella mm. Ernesto Che Guevara (Una foto recorre el mundo tai Hasta la victoria siempre), Ho Tsi Minh (79 Primaveras), Salvador Allende ja Chilen vasemmistoajan kulttuurinen johtonimi, muusikko Victor Jara.
79 kevättä -elokuvaa edelsi elokuva Hanoi, tiistai 13. päivä (1967), jossa Álvarez ja hänen kuvaajansa Napoli onnistuivat tallentamaan amerikkalaisten suurhyökkäystä miljoonien siviilien kaupunkiin, pääkaupunki Hanoihin. 79 kevättä perustuu 79-vuotiaana vuonna 1969 kuolleen Ho Chi Minhin (alun perin Nguyen Ai Quoc) runoihin: elokuva käy läpi Pohjois-Vietnamin johtajan elämänkerran tiiviissä muodossa. Vannoutuneena sosialistina Álvarez tukee kaikin tavoin Kuuban vallankumousta, mutta elokuvan estetiikka lähestyy avantgardismia, välittämättä narratiivin peruslaeista, sillä ohjaaja on, kuten usein mainittu, runollisten kuvien ja tunteita herättävän visuaalisen kommentoinnin mestari.
Ho Chi Minh nähdään elokuvassa turhaa sentimentaalisuutta karttavalla tavalla varhaisena vallankumouksellisena, vaatimattomana opiskelijana, ratsastamassa aasilla ja miettimässä kirjoituskoneen äärellä. Amerikan rikosten todistelu sijoittuu elokuvan loppuun dokumentaarisiin otoksiin, jotka leikataan ristiin surevan kansan keskellä kulkevaan Ho’n hautajaissaattueeseen. Elokuva on vuonna 1998 kuolleen Álvarezin radikaaleimman vaiheen radikaalein teos.
Esteettisestä näkökulmasta negativiikuvien vaihtuminen positiivikuviin on Álvarezin kuvakielen tyylikkäimpiä oivalluksia – sitä korostaa kuvan moninkertaisesta kopioinnista seuraava rakeisuus, jonka tehtävänä on taiteellis-ideologisesta ja teoreettisesta näkökulmasta korostaa elokuvan materialistista luonnetta. Álvarezin tyypillisimpiä piirteitä dokumenttielokuvan uudistajana on myös hänen radikaali tapansa yhdistää kuvaa ja ääntä. Elokuva voitti Tampereen elokuvafestivaaleilla ensimmäisen Grand Prix-palkinnon vuonna 1979. – Jari Sedergren 18.1. 2005

Kopio: 35mm filmi

Tuotantoyhtiö: El Instituto de Cinematografía (ICAIC)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Santiago Álvarez
Kuvaus: Ivan Nápoles
Leikkaus: Norma Torrado
Musiikki: mm. Silvio Rodriguez. VET 78237 – K-11 – 670 m / 24 min

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus

Lisätiedot (www): https://kavi.fi/fi/ohjelmisto/aluesarjat/turku