KAVI – TÄMÄ INTOHIMON HÄMÄRÄ KOHDE

04.02.2019

Liput

Liput: 5 €

Tapahtuman tiedot

Päivä: 04.02.2019
Ovet aukeavat puoli tuntia ennen tapahtuman alkua.
Tapahtuma alkaa: 19:00
Tila: KINO-sali
Saapuminen »

 

Cet obscur objet du désir

Eso oscuro objeto del deseo

Tämä intohimon hämärä kohde / Begärets dunkla mål

Ranska / Espanja 1977. Tuotantoyhtiöt: Greenwich Film Production (Pariisi), Les Film Galaxie (Pariisi), Incine (Madrid). Tuottaja: Serge Silberman. Ohjaus: Luis Buñuel. Käsikirjoitus: Luis Buñuel, Jean-Claude Carrière – Pierre Louÿsin romaanista La Femme et le pantin (1898). Kuvaus: Edmond Richard. Lavastus: Pierre Guffroy, Enrique Alarcon, Pierre Bartlet. Erikoistehosteet: François Sune. Musiikki: Richard Wagner (otteita teoksesta Valkyyria). Leikkaus: Hélène Plemiannikov. Pääosissa: Fernando Rey (Mathieu), Carole Bouquet (Conchita), Angela Molina (Conchita), Julien Bertheau (Edouard / D’Oléargues), André Weber (Martin), Piéral (psykologian professori), Bernard Musson (poliisitarkastaja), Milena Vukotic (nainen junassa), Maria Asquerino (Conchitan äiti), David Rocha (El Morenito), Muni (portinvartija), Ellen Bahl (Manolita), Augusta Carrière (ompelijatar), Jacques Debary (tuomari), Antonio Duque (konduktööri). Helsingin ensiesitys: 6.1.1978 Uusi Orion, maahantuoja: Magna-Filmi, version française – videojulkaisu: Nordic Films Group – VET 86038 – K16 – 2850 m / 103 min

    Muita filmatisointeja: The Woman and the Puppet (US 1920, O: Reginald Barker, N: Geraldine Farrar), La Femme et le pantin (FR 1929, O: Jacques de Baroncelli, N: Conchita Montenegro), Paholainen on nainen (The Devil is a Woman, US 1935, O: Josef von Sternberg, N: Marlene Dietrich), La pasion desnuda (AR 1952, O: Luis Cesar Amadori, N: María Felix), Nainen ja leikkikalu (La Femme et le pantin, FR 1959, O: Julien Duvivier, N: Brigitte Bardot).

Tämä intohimon hämärä kohde on Pierre Louÿsin romaanin kuudes elokuvaversio. Jacques de Baroncellin elokuva vuodelta 1929, Conchita Montenegro pääosassa, on jäänyt miltei tuntemattomaksi, koska sitä ei ole koskaan esitetty, kun taas Julien Duvivierin elokuvalla Nainen ja leikkikalu (1958) on mielenkiintoa vain Brigitte Bardotin tähtialustana. Kuuluisin versio on tietysti Josef von Sternbergin Paholainen on nainen (1935). Kaikessa viileässä ironiassaan Sternberg pysyttelee tiukasti romanttisen melodraaman puitteissa, hänen luomuksenaan Conchita/Dietrich näyttäytyy arkkityyppisenä kohtalokkaana naisena, julmuudessaan kiehtovana. Jo nimi osoittaa, minne moraalinen vastuu kuuluu: miehet jäävät miltei kirjaimellisesti Louÿsin ”sätkynukeiksi”.

Buñuel lähestyy Louÿsin aineistoa vastakkaisella tavalla. Häntäkin vetää puoleensa kaikennielevä, mutta turhautunut intohimo, vanhahkon miehen sadomasokistinen pakkomielteinen rakkaus nuoreen naiseen – nämä teemat kyllästävät hänen elokuviaan alusta lähtien – mutta, kuten aina, katsojan ei sallita osallistua henkilöiden romanttis/seksuaalisiin obsessioihin. Itse asiassa tämä on juuri pakkomielteen ja intohimon todellinen kohde. Sillä jakamalla naispäähenkilönsä kahden näyttelijättären esitettäväksi Buñuel on etääntynyt yhä kauemmaksi kiehtovan romanttisesta intohimon kuvasta à la Dietrich. Vaikka ranskalainen näyttelijätär Carole Bouquet on hoikka ja hentorakenteinen ja espanjalainen tanssijatar Angela Molina täynnä muotoja ja aistillisuutta, heitä ei käytetä kuvittamaan Conchitan kahta puolta. Heitä käytetään vaihtovuoroisesti, mielivaltaisesti, niin että toinen saattaa aloittaa kohtauksen ja lyhyen leikkauksen jälkeen toinen lopettaa sen. Asian ydin ei ole niinkään siinä, että rakastaja näkee rakastettunsa monissa valeasuissa kuin siinä, että kun hän kerran on ”päättänyt” haluta naisen, hän luultavasti ei näe tätä ollenkaan. Yhden naisen miltei surrealistinen sulautuminen toiseen toimii lamaannuttavana tekijänä ja hämärtää intohimon kohdetta entisestään.

Elokuvan kehyskertomus saattaa satiiriseen valoon myös vaunuosaston matkustajien erilaiset reaktiot Mathieun tarinaan. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ”Conchita on naisista pahin”, mutta kukaan ei tunnu näkevän Mathieun omassa käytöksessä mitään häiritsevää. He eivät myöskään näytä panevan merkille, että Mathieun kertomusta säestävät ja jäsentävät yhteiskunnalliset ja poliittiset terroriteot liittyvät suoraan heidän omaan arvojärjestelmäänsä. Samalla, kun he tuomitsevat Conchitan emotionaalisen ja seksuaalisen terrorismin (hänhän on loppujen lopuksi vain ”kohde”, joka siirretään pois ensimmäisen luokan vaunusta), he eivät tiedosta omaansa ja kaikkea uskontoon, talouselämään, psykologiaan, lakiin, avioliittoon, äitiyteen, neitsyyteen liittyvää terrorismia – kaikki nämä joutuvat Buñuelin satiiriseen käsittelyyn. Heidän reaktionsa sananmukaisiin terroritekoihin on omahyväinen itsetyytyväisyys ja valheellinen ”ymmärtämys” tai sitten väkivaltaisen tukahduttamisen vaatimus.

– David L. Overbey (Sight and Sound, Winter 1977/78)

Kopio: 35mm filmi