LOGOMO KINO: TÄMÄ MAA
Logomo Kinon teemat 2023: ILMASTONMUUTOS
Katalonialaisen pikkukylän persikanviljelijäperheen elämä kokee suuren muutoksen, kun heidän satonsa uhkaa jäädä heidän viimeisekseen. Perhetilaa uhkaa häätö, kun maankäytön suunnitelmiin kuuluu persikkapuiden korvaaminen aurinkopaneeleilla. Elokuvan katalonialaisten amatöörinäyttelijöiden ansiosta elokuva on ravisteleva kunnianosoitus katoaville perinteille. Ohjaaja Carla Simón käsittelee elokuvan sukupolvien välisiä perhesuhteita hienotunteisesti ja henkilökohtaisella otteella. Tämä maa (Alcarrás) voitti vuoden 2022 Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen Karhun.
Logomo Kino tekee kulttuuriteon keväällä 2023 esittämällä erilaisista mielenkiintoisista teemoista elokuvia. Lauantaileffat käsittelevät muun muassa kirjallisuutta, ruokaa ja ilmastonmuutosta. Nämä elokuvat eivät ole ehkä suurimpia Hollywood-kassamagneetteja mutta juuri sen takia ne kuuluu nähdä valkokankaalta!
Lauantaileffojen väliin on varattu tunti aikaa, jotta ehdit nauttia Logomon ihanasta brunssista Kitchenissä klo 13.30–14.30.
Uudistettuun Logomo Kinoon pääset sisälle Logomon päädyssä sijaitse vasta Move-sisäänkäynnistä. KinoBaari palvelee sinua aina 30 minuuttia ennen näytöksen alkua.
LogomoKino on Logomon ja Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen yhteistyötä.