LOGOMON TERASSIKESÄ: J. KARJALAINEN
Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut.
Karjalaisen laulut kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Missä se Väinö on?, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa. J. Karjalaisen edellinen albumi, keväällä 2022 ilmestynyt Soulavaris nousi edeltäjänsä tapaan suoraan Suomen virallisen listan sijalle 1.
Karjalainen juhlisti syntymäpäiviään perjantaina 1. huhtikuuta 2022 julkaisemalla uuden Soulavaris-albumin sekä soittamalla loistavia arvioita saaneen keikan loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa. Albumin tiimoilta J. Karjalainen esiintyi sekä loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa että 21 konserttia sisältävällä Soulavaris- konserttisalikiertueella.
Liput tulevat myyntiin to 30.3.2023
KAUSIKORTIT ON LOPPUUNMYYTY!
UUTTA:
Terassikesän kausikortti 29.6.-19.8.2023
Kausikortilla pääset jokaiseen Logomon Terassikesän tapahtumaan (poislukien Ismo Leikolan esitykset 13.-14.7.)
Pääsy 18:aan keikkaan – hinta vain 99,90 € | katso keikkalista »
Kausikortti on henkilökohtainen, varaudu todistamaan henkilöllisyytesi