Ke 17.10.2018

SAARA AALTO - KONSERTTIKIERTUE

Osta liput »Tarjoilut »Show & Dinner »

Liput

Peruslippu ennakkoon: 32,49 €
Peruslippu ovelta: 35 €
Show & Dinner: 98,49 €
À la carte: 108,49 €
Saattajat: 1,50 €

Tapahtuman tiedot

Päivä: Ke 17.10.2018
Aika: klo 19:00
Ovet avataan tuntia ennen tapahtumaa
Tapahtuma alkaa: klo 19:00
Tapahtuman kesto: n. 2h väliaikoineen
Ikäraja: Ikärajaton. A-katsomossa eli seisovalla permannolla rajattu anniskelualue.
Tila: LOGOMO-sali | Saapuminen »
Näyttävistä esiintymisistään tunnettu Saara Aalto tekee kattavan konserttisalikiertueen Suomessa syksyllä 2018. Lukuisissa laulukilpailuissa hyvin pärjännyt superlahjakas tulkitsija löi itsensä läpi lopullisesti sijoittumalla toiseksi Iso-Britannian kovatasoisessa X-Factor –kilpailussa vuonna 2016 ja on Suomen Euroviisuedustaja keväällä 2018.

Konserteissa kuullaan upeaäänisen laulajan tunnetuimpia kappaleita sekä uutta materiaalia tuoreelta albumilta:

”On mahtavaa päästä esittämään uuden levyn biisejä suomalaiselle yleisölle kunnon kiertueella! Tämä on Brittien X Factorin jälkeen ensimmäinen kerta, kun ehdin lähteä kiertämään Suomea. Haluan, että yleisö pääsee näkemään ja kuulemaan jotain sellaista, mitä ei ole Suomessa aiemmin kokenut!”, lupaa Aalto tulevista konserteistaan.

Konsertin kesto n. 2h väliaikoineen

LISÄTIEDOT

Aitiotiedustelut ja varaukset puh. 0600 900 900 (ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puhelun hinta 2,00€/min + pvm/mpm)
Pyörätuoli- ja saattajaliput Lippupisteen myyntipisteistä tai puhelinpalvelusta.

Varaa nyt Dinner –paketti, ja tuo asiakkaasi, palkitse henkilökuntaasi tai lähtekää vaikka kaveriporukalla katsomaan upeaa konserttia!

HUOM! Pakettien myynti päätetään viikkoa ennen tapahtumaa, varmistathan paikkasi ajoissa!
Laskulla tilattavat liput tulee tilata viimeistään 2 vk ennen tapahtumaa ja lasku tulee maksaa välittömästi, jotta liput ehditään toimittaa ennen tapahtumaa.
Tilauksen yhteydessä sähköpostiosoitteensa jättäneille asiakkaille toimitetaan ennen tapahtumaa Tervetuloa-viesti.

Illan aikataulu:
– ovet auki paketin ostaneille klo 17.00
– pöydät katettuina klo 17.00
– ovet auki muille asiakkaille klo 18.00
– siirtyminen saliin viimeistään klo 18.50
– konsertti alkaa klo 19.00
– konsertti päättyy noin klo 21.00

Paketti sisältää naulakkomaksun, ennen konserttia korkeatasoisen ruokailun, automaattisesti ryhmän/asiakkaan nimellä varatut omat illallispöydät ja pääsylipun.

Show & Dinner -MENU

Vihersalaattia ja passionvinegretteä (M,G)
Marinoituja sieniä , salaatinlehtiä ja pikkelöityä punasipulia (M,G)
Paahdettua punajuurta ja saksanpähkinää (M,G)
Tabboulehsalaattia ja semi-kuivattua tomaattia (M)
Kitchenin leipävalikoima (M)
Voita (L,G)
Tuorejuustolevitettä (L,G)
***
Ylikypsää vasikan niskaa ja tummaa kantarellikastiketta (M,G)
Paahdettua siikaa ja hummerikastiketta (L,G)
Hasselbackan perunat (L,G)
Rakuunaporkkanaa (L,G)
***
Passionmoussekakkua (L,G)
Kahvi/tee

A la carte lihamenu
(huom! lippua ostaessa valittava kumman pääruoan haluat!)

Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa
ylikypsää ankankoipea ja tryffeliä
**
Rotukarjan sisäfileetä
puikulaperunapyreetä, paahdettua sipulia ja tummaa tattikastiketta
**
Mustaherukkasavariinia
sitruunakreemiä, paahdettua suklaata ja valkoherukkalientä

A la carte kalamenu

Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa
ylikypsää ankankoipea ja tryffeliä
**
Paahdettua kuhaa
puikulaperunaa, merikaalia ja simpukka-voivaahtokastiketta
**
Mustaherukkasavariinia
sitruunakreemiä, paahdettua suklaata ja valkoherukkalientä

Vesi sisältyy hintaan, muut juomat voi tilata paikan päällä.
Ryhmille yli 10 henkilöä suosittelemme juomien etukäteistilausta: info@logomokitchen.fi tai puh. 02-4456700

Konsertin järjestää Warner Music Live
Show & Dinner -tuotanto Logomo Oy

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

HYVÄ TIETÄÄ LOGOMOSTA!

Logomo-salin tekniikka on kaikilta osin uusinta uutta, ja sali voidaan muokata jokaiseen tapahtumaan eri näköiseksi. Peruskatsomo (B ja C) on liikuteltavissa, mikä mahdollistaa myös sen, että katsomon/permannon kokoa voidaan pienentää kesken myynnin myyntitilanteen ja tarpeen mukaan. Tästä johtuen on mahdollista, että kaikki katsomokartalla näkyvät paikat eivät ole ostettavissa myynnin joka vaiheessa. Valitsemasi istumapaikka saattaa siis siirtyä lähemmäksi lavaa ja on aina enintään kartan osoittaman etäisyyden päässä esiintymislavasta.

Logomo sijaitsee Turun keskusta-alueella, lähellä Turun päärautatieasemaa ja linja-autoasemaa. Matka junalla tai bussilla Helsingistä ja Tampereelta Turkuun kestää alle kaksi tuntia. Logomoon on helppo tulla kevyen liikenteen väyliä pitkin kävellen tai julkisen liikenteen kuljettamana. Kävelysilta tuo päärautatieasemalta suoraan Logomon kupeeseen. Kauppatorilta Logomoon kävelee viidessätoista minuutissa.

Logomon paikoitus on maksullinen. Logomon parkkialueille on neljä lippuautomaattia, joissa pysäköinnin voi maksaa sekä luottokortilla että käteisellä. Pysäköinnin voi maksaa myös matkapuhelimella EasyPark-palvelun kautta. Maksu on 1,50 euro/tunti.

www.logomo.fi

Osta liput ja tarjoilut »