LOGOMON TERASSIKESÄ: BEHM
Supersuosittu BEHM päättää juhlavasti Logomon Terassikesän kauden 2025 lauantaina 23.8.2025!
BEHMin kaltaisia menestystarinoita on yksi miljoonassa. Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan ilmiömäiseen suosioon jo vuonna 2020 noussut laulaja-lauluntekijä on kiistatta yksi musiikkikentän suosituimmista tekijöistä tällä vuosikymmenellä. Nelinkertaisen platinarajan rikkonut ja jopa kahdeksalla Emmalla palkittu vaikuttava debyytti on saanut osakseen poikkeuksellista huomiota ja sen myötä BEHM on onnistunut vakiinnuttamaan nopeasti paikkansa Suomen suosituimpien tähtien joukossa.
Syyskuussa 2023 julkaistu, nyt jo reilusti yli platinaa striimannut kakkosalbumi Merkittävät erot ei sekään jättänyt kylmäksi. Albumi oli kiistatta yksi vuoden 2023 odotetuimmista ja menestyneimmistä albumeista. Merkittävät erot nousi kokonaisuudessaan suoraan julkaisustaan Spotifyn 18 kuunnelluimman kappaleen joukkoon – albumi oli siten vuonna 2023 isoiten Spotifyn listat yhden päivän aikana täyttänyt albumi. Albumilta löytyy muun muassa moninkertaista platinaa striimanneet ja radioiden ykkösenä lukuisia kuukausia putkeen pysytelleet Viimeinen tanssi feat. Olavi Uusivirta sekä Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN jee).
Sävellysten ja sanoitusten lisäksi BEHM myös tuottaa omia kappaleitaan. BEHMin tuotantoa kuultiin jo ensimmäisellä albumilla ja kakkosalbumilla BEHM toimi myös sen vastaavana tuottajana. Lahjakkaan lauluntekijän herkät tulkinnat ja koukuttavat pop-melodiat yhdistettyinä samaistuttaviin lyriikoihin koskettavat sukupolvesta toiseen.
Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä ke 12.3.2025 klo 10!
Rajoitettu määrä kausikortteja!
Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
✨ Koe keikkailta eksklusiivisesti! ✨
Haluatko nostaa keikkakokemuksesi uudelle tasolle? Priority-lippu tarjoaa sinulle unohtumattoman illan herkuttelun parissa – ennen kuin bändi astuu lavalle!
Paketti sisältää: 🍴 Herkullisen menun täynnä espanjalaisia makuja 🍹 Oman baarin – jonottamatta, nopeasti ja vaivattomasti ☀️ Eksklusiivisen terassialueen – nauti tunnelmasta parhailla paikoilla
Terassikesä – menu:
Grillattua munakoisoa ja hummusta (V,G)
Yrttimarinoituja oliiveja (V,G)
Tomaattitartaria ja vuohenjuustoa (L,G)
Artisokkaa ja balsamicoa (V,G)
Pil Pil katkarapuja (M,G)
Espanjalaista perunamunakasta ja aiolia (L,G)
Grillattua kesäkurpitsaa ja paprikaa (V,G)
Manchego-juustoa (L,G)
Espanjalaisia leikkeleitä (M,G)
Juureen leivottua leipää (V)
Tuulihattuja (L,G)
Juustokakkua ja vadelmaa (L)
Hinta: 35 €/hlö + pääsylipun hinta – ja makuelämys on taattu!
Varmista paikkasi nyt – Priority-lippuja myynnissä rajoitetusti!
Tapahtuman järjestää Logomo Oy