TURUN MAKU
Maksuton Turun Maku -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden seurata korkeatasoisia ruokakilpailuita, nauttia huippulounasta ja hankkia lähiruokaa tai vaikka astioita.
Turun Maku tuo toukokuussa Suomen parhaat kokit ja tarjoilijat sekä ennennäkemättömän kattauksen ruokaan liittyviä sisältöjä Logomoon. 27.–28. toukokuuta klo 11–18 avoinna olevassa Turun Maku -tapahtumassa voi piipahtaa omien aikataulujensa mukaan vaikka useita kertoja päivässä.
Tiistaina 27.5. tapahtuman yhteydessä kilpaillaan Vuoden kokki- ja Vuoden tarjoilija -semifinaaleissa, ja keskiviikkona 28.5. järjestetään legendaarisen Bocuse d’Or -kilpailun Suomen karsinta. Nämä kilpailut nähdään nyt ensimmäistä kertaa yhtenäisenä kokonaisuutena ja ensimmäistä kertaa Turussa. Ne tarjoavat yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata huippuammattitaidon ja luovuuden ilotulitusta aivan lähietäisyydeltä.
Koko päivän kestävä lounas, annokset kympin
Tapahtumassa voi paitsi katsoa, myös kokea ja maistella. Logomoon kannattaa saapua nälkäisenä, sillä tapahtuman yhteydessä toteutetaan koko päivän kestävä lounas, jonka toteuttavat turkulaiset huippuravintolat. Mukana ovat Roster, Kakolanruusu, CT-ravintolat. Voiveljet sekä Logomo, ja annokset maksavat vain 10 euroa kappale. Jokainen ravintola valmistaa annoksia päivittäin myyntiin sata kappaletta, ja niitä on myynnissä koko tapahtuman ajan niin kauan kuin niitä riittää.
Tapahtumaan rakentuu myös täysi-ikäisille tarkoitettu juoma-alue, josta löytyy muun muassa samppanjabaari ja paikallisten juomatoimijoiden tuotteita.
Turun Maku -tapahtumassa on mukana pala Dietan showroomia, jossa on näytillä kauniita ja käytännöllisiä astioita ja työvälineitä, jotka on tarkoitettu ammattilaisille. Kuluttajat pääsevät tekemään löytöjä Dietan astioiden Outletissa, sillä Turun Maku -tapahtumassa on myynnissä Dietan varastojen helmiä edulliseen hintaan.
Lisätietoja https://www.turku.fi/turun-maku-tapahtuma-logomossa-27-285