LOGOMON TERASSIKESÄ: THE SOUNDS
Rakastettu ruotsalaisyhtye THE SOUNDS saapuu tähdittämään Logomon Terassikesää perjantaina 1.8.2025!
The Sounds on ruotsalainen indierock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1999. Yhtyeen soundissa yhdistyvät elektronisen ja popmusiikin elementit. The Sounds nousi suureen kansainväliseen suosioon 2000-luvun alussa energisellä indierock-soundillaan ja karismaattisella keulahahmollaan, Maja Ivarssonilla. Yhtyeen debyyttialbumi Living in America (2002) menestyi hyvin sekä Ruotsissa että muualla maailmassa, ja sen nimikkokappale toi bändille laajan kuulijakunnan. Erityisesti Yhdysvalloissa The Sounds saavutti kulttisuosiota, ja he kiersivät siellä useaan otteeseen, muun muassa esiintyen suurilla festivaaleilla ja lämmitellen bändejä kuten Foo Fighters ja No Doubt.
The Sounds on säilyttänyt vankan fanikunnan ympäri maailmaa, ja heidän live-esiintymisensä tunnetaan energisyydestä ja vahvasta lavakarismansta. Viimeksi The Sounds nähtiin Turussa kesäkuussa 2023 yhtenä Kesärauha-festivaalin pääesiintyjistä. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat ”Living in America”, ”Painted by Numbers”, ”Seven Days a Week”, ”Tony the Beat” ja ”No One Sleeps When I’m Awake”
Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä ke 12.3.2025 klo 10!
Rajoitettu määrä kausikortteja!
Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
✨ Koe keikkailta eksklusiivisesti! ✨
Haluatko nostaa keikkakokemuksesi uudelle tasolle? Priority-lippu tarjoaa sinulle unohtumattoman illan herkuttelun parissa – ennen kuin bändi astuu lavalle!
Paketti sisältää: 🍴 Herkullisen menun täynnä espanjalaisia makuja 🍹 Oman baarin – jonottamatta, nopeasti ja vaivattomasti ☀️ Eksklusiivisen terassialueen – nauti tunnelmasta parhailla paikoilla
Terassikesä – menu:
Grillattua munakoisoa ja hummusta (V,G)
Yrttimarinoituja oliiveja (V,G)
Tomaattitartaria ja vuohenjuustoa (L,G)
Artisokkaa ja balsamicoa (V,G)
Pil Pil katkarapuja (M,G)
Espanjalaista perunamunakasta ja aiolia (L,G)
Grillattua kesäkurpitsaa ja paprikaa (V,G)
Manchego-juustoa (L,G)
Espanjalaisia leikkeleitä (M,G)
Juureen leivottua leipää (V)
Tuulihattuja (L,G)
Juustokakkua ja vadelmaa (L)
Hinta: 35 €/hlö + pääsylipun hinta – ja makuelämys on taattu!
Varmista paikkasi nyt – Priority-lippuja myynnissä rajoitetusti!
Tapahtuman järjestää Logomo Oy