AMORPHIS + SUPPORTS: WHEEL + ATLAS
AMORPHISIN LEVYNJULKAISUKIERTUE SAAPUU LOGOMOON LA 20.12.2025!
Suomimetallin ehdoton kulmakivi Amorphis nähdään syksyllä 2025 kiertueella Suomessa. Borderland Tour 2025 starttaa Ikaalisista 5. joulukuuta ja jatkuu Kempeleen, Lappeenrannan, Kajaanin, Tampereen, Seinäjoen, Turun ja Lahden kautta Lohjalle.
Suomalaisen raskaan musiikin suurlähettiläs Amorphis julkaisi 26.9.2025 uuden albuminsa ”BORDERLINE”. Uutuusalbumi meni suoraan Suomen albumilistan kärkeen sekä levy noteerattin myös maaliman eri listoilla korkealla. Läsnäolevista ja sielun ytimeen pureutuvista keikoistaan tunnetun yhtyeen omintakeinen, lyijynraskaasta kuolonmetallista progressiiviseen ilmaisuun ulottuva musiikillinen matka on puhutellut faneja ja kriitikoita kautta maailman jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Amorphis on menestyksekkään uransa aikana julkaissut 15 pitkäsoittoa. Helsinkiläisyhtye on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla Emma-palkinnoilla muun muassa myös Vuoden Yhtye ja Vuoden Vienti kategorioissa.
Logomossa nähdään ennen Amorphista myös kaksi kovatasoista kotimaista lämppäriä, WHEEL sekä ATLAS. Lipunmyynti Logomon keikalle on käynyt ennätyksellisen vilkkaana, joten liput kannattaa hankkia pikaisesti!
Haluatko varata aition?
Tapahtumaan on varattavissa myös aitioita, katso lisätiedot tästä »
Lisätiedustelut ja aitioiden tarjoiluvaraukset: myynti@logomo.fi tai puh. 029 1234 808 (ma-pe klo 9–16).
Teatron pizzeria palvelee keikkapäivänä klo 16:00-00:00. Tervetuloa nauttimaan herkullisista pizzoista ja raikkaista juomista vaikka ennen keikkaa! Katso pizzamenu etukäteen tästä. Varaa pöytä täältä.
Tapahtuman järjestää Sunborn Live.