WÖYH!
WÖYH!:N WOOPPERA-LEVYNJULKAISUKIERTUE SAAPUU LOGOMON TEATROON LA 17.1.2026!
Eeppisen progeoopperan kiistaton kärkinimi WÖYH! käynnistää uutta, perjantaina 5. joulukuuta ilmestyvää Wooppera-albumia juhlistavan kiertueensa alkuvuodesta. Jäljittelemättömällä tavalla kotimaista musiikkikenttää möyhentävän yhtyeen levynjulkaisuturneen avauskonsertti nähdään Jyväskylän Lutakossa perjantaina 9. tammikuuta, josta matka jatkuu Helsingin Tavastialle heti seuraavana iltana. Yhteensä kuusi paikkakuntaa kattava kiertueen päätöskeikka koetaan Hämeenlinnan Suistoklubilla lauantaina 24. tammikuuta. Lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa torstaina 2. lokakuuta klo 9.
Intensiivisistä ja yllätyksellisistä keikoistaan tunnetun WÖYH!:n muodostavat Jussi Hyyrysen lisäksi Antti Hyyrynen sekä Antti Pitkäjärvi (koskettimet, laulu) ja Anssi Nykänen (rummut).
Teatron pizzeria palvelee keikkapäivänä klo 16:00-00:00. Tervetuloa nauttimaan herkullisista pizzoista ja raikkaista juomista ennen ja jälkeen keikan! Katso pizzamenu etukäteen tästä. Varaa pöytä täältä.
Tapahtuman järjestää Logomo Oy.