Skip to main content
Avainsana

toimitila Archives - Logomo

Toimitiloissa monipuolisuus ilahduttaa

Tärkeä osa Logomoa on toimitilat ja niissä työskentelevät yritykset. Korona on vaikuttanut näkyvästi myös toimitiloissa työskentelevien elämään etätöiden myötä. Turun Talokulma Oy LKV:n Pekka Tähtinen on toiveikas, että tilanne pian palaisi lähes normaaliin.

Tällä hetkellä Logomon toimitiloissa työskentelee noin yhdeksänkymmentä yritystä eri toimialoilta. Toimitiloja löytyy Logomossa sijaitsevasta Byråsta, sekä Konttorista, jotka sijaitsevat eri puolilla rakennusta.

Turun Talokulma Oy on toiminut jo vuodesta 1987, mutta Logomon Byrån toimitiloihin yritys muutti heinäkuussa 2013. Toimitusjohtaja Pekka Tähtinen on omistanut yrityksen vuodesta 1999 ja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen toimitilojen siirtymisestä Logomolle. Tähtinen on yksi pisimpään toimitiloissa työskennelleitä henkilöitä ja varmasti tuttu kasvo monelle logomolaiselle.

Yhteisöllisyys on tärkeää

Toimitiloissa yhteisöllisyys sekä monipuolisuus korostuu. Talossa työskentelee yrityksiä muun muassa mainonnan, markkinoinnin, tapahtuma- ja ohjelmapalveluiden, taloushallinnon ja siivouspalveluiden aloilta.

”Olen viihtynyt varsin hyvin Logomolla, juurikin yhteisöllisyyden takia. Olen luonut laajan kaveripiirin toimitiloissa ja tutustunut lähes kaikkiin ihmisiin ketä täällä työskentelee. Käydään monen kanssa muun muassa kahvilla tai syömässä yhdessä”, Tähtinen kertoo.

Ennen nykyistä maailman tilannetta, Logomolla järjestettiin toimitiloissa usein muun muassa Pakkopulla -niminen kahvitteluhetki muiden vuokralaisten yhteisten tilaisuuksien lisäksi. Pakkopulla -aamuisin toimitilassa työskenteleville tarjoiltiin kahvia ja pullaa. Kahvittelut ovat olleet nyt tauolla koronarajoitusten takia. ”Oli erittäin mukavaa aloittaa päivä yhdessä kahvitellen. Ja tällainen pienyritys, kuin mekin ollaan niin sitä tarvitsee sekä hyötyy siitä, että on muita ihmisiä läsnä. On hienoa tavata ihmisiä ja jutella muistakin kuin oman alan asioista”, Tähtinen toteaa.

Logomolla noudatetaan tarkasti koronasuosituksia

Koronan myötä Logomon toimitiloissa on ollut vuoden ajan hiljaisempaa kuin koskaan, sillä moni on siirtynyt pitämään etätoimistoa. Myös Logomon vuokralaisille tarkoitetut yhteiset tilaisuudet on peruutettu toistaiseksi. Logomossa on huolehdittu tarkasti koronarajoituksista sekä suosituksista. Toimitiloissa vierailevien ja talossa työskentelevien hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa tehostetulla siivouksella.

Kesän lähestyessä tunnelma on toiveikas ja toimitiloissa odotetaan kovasti jo paluuta edes melkein normaaliin. Tähtinen kertoo työskennelleensä etänä ensimmäiset kuukaudet pandemian alettua, mutta pian palanneensa takaisin toimitiloihin.

”Työskentelimme työkaverini Anssi Järvisen kanssa molemmat etänä ne pahimmat kuukaudet, kun kukaan ei tiennyt uskaltaako edes kaupungilla liikkua vapaasti. Sen jälkeen markkinointi elpyi hyvinkin nopeasti ja olemme tehneet koronasuosituksia noudattaen töitä myös paikan päällä”, Tähtinen sanoo.

Pekka Tähtinen valittiin SKVL:n vuoden 2020 välittäjäksi.

”Missään muussa talossa ei ole tällaista yhteisöllisyyttä, kuin täällä ”, Tähtinen toteaa.

Palvelut helposti saavutettavissa

Logomo tarjoaa vuokralaisilleen monipuolisia palveluita. Talosta löytyy vuokraan sisältyviä palveluita, sekä laajasti Logomon yritysten palveluita. Varattavissa on muun muassa Logomon kokous-ja neuvottelutilojen lisäksi tapahtumasalit, saunatilat, leffateatteri sekä aitiot. Lisäksi yrityksillä on mahdollisuus lounastaa tai kahvitella talon sisällä Logomo Kitchenissä sekä varata Kitchenin kautta tarjoilut kaiken kokoisiin tilaisuuksiin.

Tähtinen kertoo hyödyntävänsä Logomon eri palveluita ahkerasti: ”Varaan neukkareita lähes säännönmukaisesti meidän yhdistykselle sekä muita tiloja, kuten Movea yhdistyksen isompiin kokouksiin. Samalla ollaan tilattu Kitchenistä ruat ja kahvit. Kitchenissä käyn myös aina syömässä, kun se on mahdollista ja olen erittäin tyytyväinen, että se on taas auki”.

Tähtinen sanoo käyttävänsä myös monipuolisesti Logomon toimitiloissa toimivien yritysten, kuten siivous- hieronta tai mainostoimistojen palveluita. ”On helppoa, kun toimimme kaikki saman katon alla, jos tulee vaikka ongelmaa elektroniikan kanssa niin aina saa apua. Missään muussa talossa ei ole tällaista yhteisöllisyyttä, kuin täällä”, Tähtinen toteaa.

Tähtisen mielestä toimitilojen vuokra on kohtuullinen ja hän pitää yhtenä positiivisena puolena tilojen muuntautumiskykyä. ”On kätevää, kun esimerkiksi neuvottelutila Kirjasto on tuossa lähellä omaa toimitilaa ja sen saa helposti varattua käyttöönsä. Täällä saa pienellä panostuksella pieniinkin toimitiloihin valtavasti tilaa” Tähtinen kertoo. Myös parkkipaikkojen riittävyys sekä helppous on Tähtisen mielestä tärkeää.

Toimitilat Logomosta!

Logomo on luovan talouden keskus, jossa viihtyisyys, yhteisöllisyys ja luovuus yhdistyvät uusimpaan tekniikkaan ja parhaimpiin toimitilaratkaisuihin Logomo Byråssa ja Logomo Konttorissa. Logomo tarjoaa inspiroivan ympäristön kilpailukykyiseen hintaan. Tutustu vapaana oleviin toimitiloihimme ja ota rohkeasti yhteyttä!

Vapaat toimitilatTakaisin uutisiin