LOGOMON TERASSIKESÄ: KAJ
“BARA BADA BASTU” soi livenä Logomon Terassikesässä 20.8.2025, kun viraalissa jättisuosiossa porskuttava KAJ saapuu Turkuun keikalle!
KAJ on tullut suuren yleisön suosioon vastikään osallistuttuaan Ruotsin Melodifestivaleniin kappaleella ”Bara Bada Bastu”. KAJ on edennyt jo Melodifestivalenin finaaliin ja yhtyeestä on tullut lyhyessä ajassa suuri ennakkosuosikki. Viraaliksi ilmiöksi kasvanutta Bara Bada Bastu kappaletta on striimattu jo useita miljoonia kertoja ja kappale on noussut sekä Suomessa ja Ruotsissa Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
Itseään huumoriryhmäksi tituleerava suomenruotsalainen KAJ-yhtye koostuu Kevin Holmströmistä, Axel Åhmanista ja Jakob Norrgårdista. Yhtye perustettiin Vöyrillä vuonna 2009, ja siitä lähtien he ovat tehneet yhdessä huumoria ja musiikkia. KAJ:n erikoisuus on hauskojen kappaleiden tekeminen Vöyrin murteella.
Vuosien varrella ryhmä on julkaissut seitsemän albumia, kirjoittanut ja esittänyt kaksi musikaalia sekä tehnyt areenashown. He ovat kiertäneet useaan otteeseen ympäri Suomea ja Ruotsia ja heidän pohjalainen huumorievankeliumi on levinnyt koko Suomeen.
Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä ke 12.3.2025 klo 10!
Rajoitettu määrä kausikortteja!
Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
✨ Koe keikkailta eksklusiivisesti! ✨
Haluatko nostaa keikkakokemuksesi uudelle tasolle? Priority-lippu tarjoaa sinulle unohtumattoman illan herkuttelun parissa – ennen kuin bändi astuu lavalle!
Paketti sisältää: 🍴 Herkullisen menun täynnä espanjalaisia makuja 🍹 Oman baarin – jonottamatta, nopeasti ja vaivattomasti ☀️ Eksklusiivisen terassialueen – nauti tunnelmasta parhailla paikoilla
Terassikesä – menu:
Grillattua munakoisoa ja hummusta (V,G)
Yrttimarinoituja oliiveja (V,G)
Tomaattitartaria ja vuohenjuustoa (L,G)
Artisokkaa ja balsamicoa (V,G)
Pil Pil katkarapuja (M,G)
Espanjalaista perunamunakasta ja aiolia (L,G)
Grillattua kesäkurpitsaa ja paprikaa (V,G)
Manchego-juustoa (L,G)
Espanjalaisia leikkeleitä (M,G)
Juureen leivottua leipää (V)
Tuulihattuja (L,G)
Juustokakkua ja vadelmaa (L)
Hinta: 35 €/hlö + pääsylipun hinta – ja makuelämys on taattu!
Varmista paikkasi nyt – Priority-lippuja myynnissä rajoitetusti!
Tapahtuman järjestää Logomo Oy