Skip to main content

Front House Manager

Logomo etsii uuteen ja vakituiseen tehtävään Front House Manageria mukaan huippuammattilaisten tiimiin Turun monipuolisimpaan tapahtuma- ja ravintolaympäristöön!

Logomo on moderni tapahtumatalo, joka toimii entisessä VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Konserttien, keikkojen, kokousten ja kongressien lisäksi Logomossa on järjestetty muun muassa pohjoismaiden Michelin-tähtien jakotilaisuus, Uuden Musiikin Kilpailu, The Voice of Finland -kilpailu VIP-tilaisuuksineen sekä lukuisia gaaloja kuten Varsinais-Suomen Yrittäjägaala ja Varsinais-Suomen Urheilugaala. Vuonna 2023 Logomossa järjestettiin noin 1000 tapahtumaa. Logomo on palkittu kahdesti Suomen parhaaksi suureksi tapahtumataloksi Evento Avardsissa (2016 ja 2018).

Olemme kunnianhimoisia siinä mitä teemme, ja se näkyy myös ravintolatoiminnassamme; kaikki ruokamme on käsin tehtyä aina pitkään kohotetuista leivistä lähtien. Meille vastuun kantaminen kestävästä kehityksestä ja vihreistä arvoista on aidosti tärkeää. Ravintolassamme suosimme lähialueella tuotettuja sesonkituotteita. Logomon liikevaihtosta yli puolet muodostuu ravintolatoiminnasta ja vuodelle 2024 tavoitteemme sen osalta on noin neljä miljoonaa.

Haluatko liittyä joukkoomme uudeksi Front House Manageriksi?

Rakastat järjestää gaalaillallisia ja rakentaa erinomaista asiakaskokemusta, sekä innostaa ja luoda hyvää fiilistä koko muullekin tiimille. Työsi on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa, mutta tärkeimpänä vastuualueena tulee olemaan pöytiin tarjoillut illalliset kymmenestä hengestä aina tuhanteen saakka, á la carte -ravintolatuotteet, sekä VIP-tilaisuudet ja niiden kehittäminen. Suunnittelemme myös täysin uudenlaista fine dining -ravintolakonseptia, ja tulet avainhenkilönä mukaan tätä kehittämään ja toteuttamaan.

Lähimpiin työtovereihisi kuuluvat salitiimin vuoropäälliköt, tarjoilijat ja baarimestarit. Tapahtumissa toimit tiimisi esihenkilönä ja tukenasi on Logomon loistavat tapahtuma-alan ammattilaiset.  Toimit läheisessä yhteistyössä myös keittiötoimenpäällikön kanssa liittyen ruokakonseptien toteuttamiseen.

Sinulla on kokemusta laadukkaissa ruokaravintoloissa työskentelystä, kiinnostusta viineihin ja juomatuotteisiin sekä erityisesti rakkaus lajiin. Johdat esimerkillä ja sinulla on hyvät suomen ja englannin kielitaidot. Sinulla on erinomainen paineensietokyky ja olet tottunut johtamaan isompiakin salitiimejä. Olet todella myynti- ja kehityshenkinen, ja näet jokaisessa tapahtumassa uusia mahdollisuuksia. Yhteistyössä Logomon keittiön ja tapahtumamyynnin kanssa luot uusia, asiakkaalle räätälöityjä kokonaisuuksia.

​​Työsuhde on vakituinen ja täyspäiväinen. Työsuhteessa noudatetaan matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimusta. Työ on jaksoittain iltapainotteista. Palkka määräytyy kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen, ja kuulemmekin siksi mielellämme palkkatoiveesi.

Lisätietoja työtehtävästä antaa:
Ravintolapäällikkö Sanna Kiviranta sanna.kiviranta@logomo.fi
Keittiötoimenpäällikkö Kristian Karnell, kristian.karnell@logomo.fi

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Kulmia Groupin kanssa. Voit kysyä rekrytointiprosessista Ara Hopialta, ara.hopia@kulmia.fi tai puh 050 404 7845.

Laitathan hakemuksesi viimeistään 7.4.2024. Hakemuksia käsitellään jo hakuajan aikana, joten älä jätä hakemuksen laittoa viimeiseen hakupäivään, jos ehdit tehdä sen aiemmin.

Täytä hakemus täällä >>