Skip to main content

Kestosuosikkeja ja harvinaisuuksia usean salin voimalla

Logomon loppuvuoden tapahtumakalenteri on täynnä sekä harvinaisempia vieraita että kestosuosittuja esiintyjiä. Useimmilla keikoilla katsomot on rajattu sekä kaikille sallittuihin että K18-anniskelualueisiin. Turun tapahtumamaailman keskus sykkii elämää lähes joka ilta ja monella lavalla. Lokakuussa alkavat myös artistien haastattelut Teatrossa.

Loppuvuoden aikana Logomon tapahtumiin odotetaan kymmeniätuhansia kävijöitä. Taidetta ja viihdettä on tarjolla useassa salissa, yhdessä jyrää rock, toisessa tanssitaan balettia ja kolmannessa tunnelmoidaan jazz-klubilla. Anniskelukatsomot ovat tuoneet oman tervetulleen lisänsä tunnelmaan. Logomosta on muutamassa vuodessa kehittynyt Turun tapahtumien ykköspaikka.

–Myös esiintyjät tulevat tänne mielellään ja meillä onnistuvat vaativimmatkin show-tuotannot. Akustiikkamme on Suomen paras, äänentoisto huiman hyvä ja järjestelyistä saamme paljon kiitosta, kertoo Logomon tapahtumajohtaja Janne Auvinen.

Fanit ja artistit lähemmäksi toisiaan

Artistien haastattelut alkavat Logomon Teatrossa 13. lokakuuta Turku Rock Academyn ja Sunborn Liven yhteistyönä. Ajatuksena on tuoda artistit lähemmäs faneja ennen keikkaa. Ensimmäinen haastateltava on Anssi Kela ja marraskuussa haastatellaan Amorphis ja Pelle Miljoona Oy. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja ne ovat ikärajattomia.

Ulkomaan ihmeitä

Lokakuussa Logomo-salin lavalle astelee brittiläinen kulttikoomikko Jimmy Carr. Hulvaton suosikkinaurattaja saapuu maailmankiertueellaan jälleen Turkuun. Kiinalainen vuonna 1959 perustettu Hunanin akrobatiateatteri ihastuttaa kahtena marraskuisena iltana päätähuimaavalla akrobatialla ja draamalla. Tarjolla on myös perinteisempää taituruutta, kun venäläinen kiertävä balettiseurue St Petersburg Festival Ballet esittää Logomossa Joutsenlampi-baletin.

Uniikkia keikkaa kotimaasta

Harvoin konsertoiva Edu Kettunen nähdään Teatrossa marraskuun alussa. Iki-punkkari Pelle Miljoona saapuu legendaarisen läpimurtokokoonpanonsa kanssa Logomoon 40-vuotisjuhlakiertueellaan. Odotettu on myös Dave Lindholmin Kynä & Kumppanit -ilta. Uniikin kokoonpanon ohjelmistossa on Daven suomenkielistä tuotantoa Isokynä-ajoista tähän hetkeen saakka.

Turun uusin rento jazz-klubi löytyy sekin Logomosta, jonne Flame Jazz tuo koko joukon huippumuusikoita.

–Pienehköstä Move-salista on muodostunut oiva jazz-klubi, jossa jazzin kuunteleminen on noussut etenkin äänentoistollisesti aivan uudelle tasolle, Janne Auvinen hehkuttaa.

Hurja joukko kestosuosikkeja

Logomon loppuvuoden lähes sadan tapahtuman joukossa on koko kotimaisen pop- ja rock-musiikin parhaimmisto Saara Aallosta ja Samuli Edelmannista Anna Erikssoniin ja Dannyyn. Eikä joulua ilman Rajattomia, Club for Fivea ja Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen -konserttia.

LISÄTIEDOT: Tapahtumajohtaja Janne Auvinen, p. 050 5634040, janne.auvinen@logomo.fi

Takaisin uutisiin!