Kokoa omannäköisesi kokoustarjoilut
Kokoontumisrajoituksien helpottuminen kesän kynnyksellä tuo kokousvieraat takaisin Turun tapahtumakeskus Logomoon. Neuvottelutiloihin katettujen pumpputermospullojen ja kahvileipätarjottimien aika ei kuitenkaan ole vielä palannut vaan niiden tilalla kokoustarjoiluina nähdään take away -tuotepaketteja.
”Take away -tuotepaketit tulivat valikoimiimme jo viime syksynä, joten olimme bokseissa aikaamme edellä”, hymyilee Sunborn Catering Oy:n aluejohtaja Juha Leinonen.
Logomo Kitchenin Bloom Delin take away -kokouspaketin tuotteet valitaan päivittäin vaihtuvista tuoreista vaihtoehdoista. Paketit tuodaan valmiiksi kokoustilaan. Kahvin, teen tai tuoremehun kanssa voi oman maun mukaan valita välipalaksi esimerkiksi täytetyn sämpylän, makean kahvileivän tai superfood-patukan.
”Boksit ovat hygieeninen ja helppo tapaa järjestää kokoustarjoilut. Valikoimasta löytyy neljä eri boksivaihtoehtoa, joita voi halutessaan täydentää esimerkiksi smoothiella tai inkiväärishotilla”, Leinonen kertoo.
Erikokoisia kokoustiloja omalla sisäänkäynnillä
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti yleisötilaisuuksien henkilömäärärajoitus nousee 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6.2020 alkaen. Myös tilaisuuksia, joihin osallistuu alle 500 vierailijaa voi erityisjärjestelyin järjestää. Tilaisuuksissa noudatetaan viranomaisten ohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä.
”Logomo on auki ja meille on turvallista tulla”, sanoo Logomon myyntineuvottelija Suvi Arola.
”Tapahtumavieraiden turvallisuudesta kannetaan vastuuta esimerkiksi tilojen hygieniasta tehostetusti huolehtimalla, ja käsidesimahdollisuus on järjestetty kaikkiin kokoustiloihin.”
Viranomaistahojen lisäksi matkailu- ja ravintolapalveluiden järjestö MaRa on laatinut tapahtumataloille ohjeistuksen tapahtumien turvallisesta järjestämisestä. Logomo on MaRan jäsen ja mukana järjestön kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmässä.
MaRan ohjeiden mukaan tilaisuuteen osallistuvien vieraiden määrä tulee esimerkiksi mitoittaa niin, että tapahtumatilassa on riittävän väljää.
Logomon valttina poikkeustilanteissa on erikokoisten tilojen valikoima.
”Isojakin tiloja voidaan tässä tilanteessa hyödyntää tapahtumien käyttöön, jotta turvaväleistä pystytään pitämään huoli. Logomossa on 11 kokoustilaa, joista useaan on oma sisäänkäynti. Vierailijat voi ohjata kulkemaan eri ovista, vaikka talossa olisi useita tilaisuuksia samaan aikaan käynnissä”, Arola muistuttaa.