Open Club Day ensi kertaa Turussa ja Logomossa
Kansainvälinen Open Club Day avaa ensi lauantaina ovet keikkojen kulisseihin myös Logomossa. Luvassa on avointa sound checkiä, kisailua ja Logomon esittelyä tyyliin ’behind-the-scenes’. Tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille, huipentuen Tuula Amberlan ja Sammal-yhtyeen keikkoihin Teatro-salissa.
Helmikuun toisena päivänä järjestetään toista kertaa Euroopan laajuinen teemapäivä Open Club Day, jonka tarkoituksena on esitellä konsertti- ja keikkapaikkoja, niiden toimintaa sekä henkilökuntaa. Suomessa Open Club Dayn järjestää LiveFIN Ry kahdeksalla paikkakunnalla. Mukana olevat keikkapaikat ovat omilla alueillaan merkittäviä kulttuuritoimijoita. Turussa tapahtuma on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja keikkapaikkana on Logomo, joka on jo kahdesti valittu Suomen parhaaksi tapahtumataloksi.
– Logomo haluaa avata ovet elävän musiikin ja kulttuurin elämyksiin mahdollisimman monelle. Open Club Dayn kaltaiset matalan kynnyksen tapahtumat avaavat paremmin konserttien taustavoimien työpanosta. Toivon, että kaikille avoin ja maksuton tapahtuma tavoittaa väkeä, joka ei muuten syystä tai toisesta käy Logomon ja Teatron konserteissa, Logomon myyntipäällikkö Elina Tikkakoski kertoo.
Logomon Open Club Dayn ohjelmassa on muun muassa illan bändien soundcheck sekä näiden järjestämä leikkimielinen mikkipiuhojen kerimiskisa. Talon puolesta tarjolla on tilojen esittelyä behind-the-scenes hengessä. Tapahtumapäivä huipentuu turkulaisen progressiivista rockia esittävän Sammal-yhtyeen sekä uuden Poljen pimeään -singlensä tuoretta julkaisua juhlistavan Tuula Amberlan keikkoihin, jotka ovat avoimia kaikenikäisille. –Täysikäiset voivat nauttia keikoista Teatro-salissa myös juomien kera, Tikkakoski vinkkaa.
Päivän ohjelma
12.00–15.00 Mahdollisuus nauttia Teatron brunssi, hinta 19,50 euroa/aikuiset ja
9,50 euroa/lapset 4-12 v.
15.00 alkaen avoimet soundcheckit Teatro-salissa (sisäänkäynti Logomo Konttorin ovesta)
18.00–19.00 Logomo behind the scenes -kyselytilaisuus, leikkimielistä kisailua Teatrossa
19.00–20.00 Sammal
20.30–21.30 Tuula Amberla