Hymy tarttuu – puolin ja toisin
Järjestyksenvalvojana työskentelevä Ville Salminen on useimmille tapahtumavieraille se ensimmäinen henkilö, jolta Logomoon saapuva saa hymyn ja tervetulotoivotuksen.
– Positiivisuuteen, joka Logomoon saapuvasta yleisöstä huokuu, on helppo vastata, sanoo Salminen.
Salminen on tehnyt töitä Securitaksen järjestyksenvalvojana kuusi vuotta. Kun Securitas ja Logomo aloittivat turvallisuusyhteistyön syksyllä, vaihtui Salmisen aiempi työpiste kauppakeskuksessa Logomon tapahtumaturvallisuudesta huolehtimiseen.
– Kauppakeskusympäristössä käyvä ihmismäärä jakautuu yleensä tasaisesti päivän mittaan, mutta Logomon ovista voi tunnin sisällä tulla toistatuhatta henkeä, jotka pitää saada ohjattua eteenpäin ja taas esimerkiksi keikan jälkeen poistumaan sujuvasti, summaa Salminen.
Opastamista oikeaan paikkaan
Logomon monipuolinen tilatarjonta mahdollistaa sen, että talossa järjestetään samaan aikaan useita yritys- ja yleisötilaisuuksia kokouksista keikkoihin, kongresseista näyttelyihin.
Tapahtumien luonne ja tilojen käyttöaste vaikuttavat myös turvallisuuskokonaisuuden suunnitteluun. Kun säpinä talossa on kovimmillaan, Logomossa työskentelee lähes 50 järjestyksenvalvojaa.
– Joka tapahtumasta tehdään oma ohjeistuksensa ja järjestyksenvalvojien kanssa käydään läpi niiden erityispiirteet. Ohjeistus kerrotaan jokaiselle tapahtumaan töihin tulevalle, jotta työntekijä pystyy valmistautumaan päivän sisältöön.
– Kun henkilöstö on tietoinen päivän ohjelmasta, asiakas pystytään opastamaan oikeaan paikkaan ja vastaamaan hänen kysymyksiinsä, Salminen painottaa.
Positiivinen asenne on asiakaspalvelua
Jokainen järjestyksenvalvoja on koulutettu ammattilainen, jolle positiivinen asenne on osa asiakaspalvelua.
– Lähtökohta on se, että töissä järjestyksenvalvoja edustaa sekä Securitasta että ennen kaikkea Logomoa. Tulijan kohtaamisessa asiakaspalvelun iloisuus on tärkeää.
Entä mikä juuri Ville Salmisesta tekee hyvän järjestyksenvalvojan hyväntuulisuuden lisäksi?
– Rauhallisuus, Salminen sanoo.
– Ja päätöksentekokyky: nopeasti muuttuviin tilanteisiin on reagoitava heti.