Skip to main content

Suuren suosion saavuttanut Logomon Terassikesä -konsepti on lunastanut paikkansa osana Turun tapahtumakesän kohokohtia. Heinäkuussa Logomon Teatron terassin lavalla nähdään muun muassa Amorphis, Matti ja Teppo, J. Karjalainen, Anssi Kela sekä Younghearted.

Viime kesänä Terassikesän tapahtumat keräsivät Logomon Teatron terassialueelle yli 8 000 kävijää. Tänä vuonna keskiviikkona 13.7. J. Karjalaisen keikasta alkava konserttisarja pitää sisällään 12 peräkkäistä tapahtumapäivää huipentuen sunnuntaina 24.7. lasten päivän Hevisauruksen konserttiin.

– Rakensimme ohjelman niin, että meillä olisi mahdollisimman paljon artisteja, joita ei Turun kesäfestareilla hirveästi nähdä. Päätimme lunastaa myös kliseisen vauvasta vaariin -sanonnan toteen järjestämällä tapahtumia niin Hevisauruksesta Mattiin ja Teppoon, taustoittaa Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen.

Tapahtuma-aluetta laajennettiin jo viime vuonna, mutta tänä vuonna se laajenee entisestään. Alueelle tulee seisomapaikkoja sekä runsaasti istumapaikkoja. Yleisöä hemmotellaan myös laadukkaalla ruoka- ja juomatarjonnalla.

– Logomon Terassikesä on hieno innovaatio vuodelta 2020, joka iloksemme jäi pysyvästi osaksi Turun kesätapahtumatarjontaa. Uusi Logomon silta tuo tapahtuman entistä lähemmäs Turun keskustaa. Useat aiempien kesien keikoista ovat olleet ennakkoon loppuunmyytyjä, joten liput kannattaa hankkia ajoissa, vinkkaa Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä.

Logomon Terassikesä 2022:

13.7. J. Karjalainen
14.7. Younghearted
15.7. Anssi Kela
16.7. Robin Packalen
17.7. Raskasta Iskelmää: JP Leppäluoto, Antti Railio ja Tony Kakko
18.7. Matti ja Teppo
19.7. Ismo Leikola – Ei mitään vakavaa!
20.7. Ismo Leikola – Uusien juttujen ilta!
21.7. Amorphis
22.7. Michael Monroe, Sami Yaffa
23.7. Von Hertzen Brothers, Herra Ylppö
24.7. Lasten päivä: Hevisaurus

Lipunmyynti Logomon Terassikesän tapahtumiin alkaa perjantaina 13.5. klo 12 Lippupisteessä.

Lippukauppaan »