Byrån ja Konttorin puolella sijaitsevissa toimitiloissa on aloitettu muovin erilliskeräys. Tähän saakka eväiden muovikääreet ovat joutuneet sekajätteen mukana poltettavaksi, mutta nyt erilliskeräykseen päätyvät kuluttajamuovipakkaukset viedään Fortumin Riihimäellä sijaitsevalle muovijalostamolle.
Jalostamolla niistä käsitellään uusiomuovia, josta puolestaan voidaan tehdä uusia tuotteita, kuten kauppakasseja, kukkaruukkuja, kastelukannuja ja jätesäkkejä.
”Keräysastioihin kelpaavat kaikki kaupasta ostetut elintarvikepakkaukset, joiden puhdistamiseen riittää kylmällä vedellä huuhtaisu. Tiskaamaan ei kannata ruveta. Myös mustan muovin pakkauksen voi laittaa keräysastiaan”, neuvoo yksikönpäällikkö Jari Mannevuo Lassila & Tikanojalta.
Muovinkeräyksen järjestäminen toimitiloissa on paitsi vastaus vuokralaisilta tulleeseen toiveeseen myös yksi tapa huolehtia ison tapahtumakeskuksen vastuullisuudesta.
Toimistoissa muovinkeräys on vielä alkutekijöissään, joten Logomon ratkaisu järjestää muovipakkausten keräys on edelläkävijän teko
– Lassila & Tikanojan yksikönpäällikkö Jari Mannevuo
Edelläkävijän vastuullisuutta joka osa-alueella
Vastuuta ympäristöstä kannetaan Logomossa joka osa-alueella. Esimerkiksi siivouspalveluiden puolella vastuullisuus korostuu konkreettisissa arkipäivän valinnoissa.
”Ympäristövastuussa tavoitteena on kehittää toimintatapoja ja palveluita jatkuvasti vähemmän ympäristöä kuormittavaan suuntaan”, sanoo siivouksesta huolehtivan KLV-Palvelu Oy:n myyntipäällikkö Markku Laine.
”Käytännössä se tarkoittaa, että käyttämämme siivouskemikaalit ovat kotimaisia ja mahdollisuuksien mukaan Joutsenmerkittyjä, välineet pääosin Suomessa valmistettuja ja edelleen kierrätettäviä”.
Hävikkiruoka kiertää ResQ Clubin kautta eteenpäin
Myös Sunborn Cateringin puolella on kokemusta kierrättämisestä: esimerkiksi kaikki keittiöllä kertyvä pahvi menee keräykseen, ja vihannestukkuri ottaa käytetyt laatikkonsa uusiokäyttöön aina uuden kuorman tuodessaan.
Materiaalien kiertoon laittamisen lisäksi huomiota on kiinnitetty myös ylijäävään ruokaan. Ruokailijan lautaselle jääneiden tähteiden paikka on biojäteastioissa, mutta koskematon ylijäämäruoka saa toisen mahdollisuuden mobiilisovelluksen avulla.
ResQ Club on suomalainen ruokahävikkiä vastaan taisteleva yritys, jonka mobiilisovelluksen kautta käyttäjä voi ostaa aterioita reilulla alennuksella. Logomon kello 14 päättyvältä lounaalta jääneet ruoka-annokset kootaan ResQ-myyntiin, hinnoitellaan ja laitetaan tarjolle järjestelmään. Kokemukset ResQ Clubista ovat Sunborn Cateringin mukaan olleet erinomaisia: kaikki tarjolle laitetut lounasannokset ovat menneet nopeasti kaupaksi.