Suomen hallitus on torstaina 12.3.2020 päättänyt suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Yleisötilaisuuksien osalta hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun 2020 loppuun saakka.

Tapahtumatalo Logomo noudattaa suosituksia ja odottaa asiassa viranomaisten lisäohjeistuksia. Aluehallintovirastot valvovat tartuntatautilain mukaisesti tartuntatautien torjuntaa alueillaan.

Peruutuksista tiedotetaan aktiivisesti

Kunkin tapahtuman kohdalla mahdollisen peruutuksen tai siirtämisen tekee tapahtuman järjestäjä. Logomo käy tapahtumat läpi järjestäjien kanssa ja niistä tiedotetaan heti, kun lisäinformaatiota on tarjolla. Kaikki peruuntuvat tapahtumat pyritään järjestämään myöhemmin vuoden 2020 aikana.

Peruutukset koskevat 13.3.–31.5.2020 välisenä aikana järjestettäviä yli 500 hengen tapahtumia. Ensimmäinen peruutus on perjantain 13.3. kohdalla tapahtumakalenterissa Suvi Teräsniskan esiintyminen. The Voice of Finlandin livelähetysten tilanteesta tiedotetaan tarkemmin perjantaina 13.3.2020.

Apocalyptica esiintyy sovitusti,
myös pienemmät tilaisuudet järjestetään

Pienemmät, alle 500 hengen tapahtumat järjestetään Logomossa normaalisti, ja myös Apocalyptica-yhtyeen tämäniltainen (12.3.2020) keikka järjestetään ennakkotietojen mukaisesti. Keikalle on myyty yli 500 lippua.

Tapahtumakeskus Logomo on saanut lupaviranomaisen hyväksynnän tilaisuuden järjestämiseksi.

Palautukset lippurahoista – katso tapahtumakohtaiset ohjeet verkosta

Logomon tapahtumiin lippuja myy Lippu.fi. Tapahtuman ajantasaisen tilanteen ja toimintaohjeet voi tarkistaa osoitteesta www.lippu.fi kyseisen tapahtuman sivuilta.

Tapahtumasivuille päivitetään ohjeita, miten toimia, mikäli tapahtuma peruutetaan tai siirretään. Sivuja päivitetään sitä mukaa, kun ohjeistukset tarkentuvat.

Siivouskertojen määrää lisätty Logomossa

Logomossa suhtaudutaan vakavasti koronavirustilanteeseen. Esimerkiksi tilojen siivouksesta huolehditaan tehostetusti viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Kosketuspinnat pyyhitään yleisissä tiloissa normaalia useammin yleispesuaineella, jonka jälkeen ne käsitellään vielä desinfiointiaineella. Puhtaanapidossa noudatetaan THL:n tilojen siivoukseen antamaa erillistä ohjeistusta.

Lisätietoja:

Päivi Rytsä, toimitusjohtaja, Logomo, puh. 050 596 0773, paivi.rytsa@logomo.fi

 

Lue lisää:

Lippu.fi/koronaLogomo varautuu Koronavirukseen siivousta tehostamalla